Mestarin viikonloppu

Torstai 

Viimeiset treenit. Kuinka nopeasti aika meneekään? Vähän aikaa sitten leireilimme kesäloman viikonloput Aurorahallilla, koska muutakaan tekemistä meillä tytöillä siis ei ollutkaan. Pienpelit, mäkijuoksut, viivajuoksut, syöttötrillit, kääntöpelit… Duunia tehtiin oikein olan takaa ja hiki virtasi kuin viimeistä päivää jokaisella. Ja tähän pisteeseen olemme tulleet: viimeiset treenit koittivat. Kapteeni Henna Uljua vei muut toverini ulos lämmittelemään ja minä löysin taas kerran itseni kuntopyörän päältä polkemasta. Tuttua puuhaa. Loukkaantumiset, se suuri tuska pelaajalle on aivan käsittämätön! Vuoden aikana vesijuoksu on myös vetreitten mummojen kera tullut tutuksi. Lääkärit ja fyssarit ovat ensimmäisinä kännykän puhelin-numeroissa. Terveyden arvostaminen kuluneen kauden varrella on päivä päivältä tullut suuremmaksi. Kulunut sanonta: ”urheilija ei tervettä päivää näe” on totisinta totta. Silti ajatus, että vähään aikaan ei tarvitse mennä pyörän päälle polkemaan oli erittäin ihanaa. Kohta on aika hengähtää ja ansaitusti hieman juhliakin.

Perjantai

Rutiini aamuherätys kello 06.30, aamupala ja treenikamat päälle. Auto lähtee tasan 07.00 ja jos siitä myöhästyy, on se bussimatka. Isukin kanssa tätä matkaa aina aamuisin mennään Porvoo-Helsinki väliä ja naureskellaan radion vitseille. Kasilta bongasin Tiitun tuttuun tapaan istumassa kahviossa ja pelailemassa Candy Crushia. Aamutreenien aika on jälleen koittanut, pyörän päälle taas, lihaskuntoa ja vetoja päälle. Kokeiden palautukset ja mikä parasta pääsin kaikista kunnialla läpi. Kotiin saavuttuani tieni vei suoraan Hietaselle ja Vähälälle. H&V:llä katselimme Noratiuksen ja Milluran hienosti leikkaamaa videoklippiä joukkueemme peleistä. Toivottavasti video päätyisi facebook sivuilemme, niin saisitte nauttia sen antimista. Kerrottakoon, että videossa pelaajat lentelevät laidan yli mitä oudoimmissa kulmissa ja erikoisin ilmein. Siis mitä upeimpia suorituksia on luvassa. Jonkin ajan kuluttua suuntasimme kauppaan ostamaan lauantaille eväitä ja erilaisia palautusjuomia. Pelien jälkeistä tankkausta on painotettu paljon ja tällä kertaa aioimme hoitaa sen paremmin kuin hyvin.

Lauantai

Aamulla avattuani silmäni, tajusin, mikä päivä on kyseessä. Ei suinkaan ainoastaan finaali pelipäivä, vaan hyvän ystäväni Noora Ahosen syntymäpäivä. Tätä on odotettu. 18 vuotta 6570 päivää ja 157 680 tuntia on Noora nyt porskutellut. Wihii, tätä täytyy juhlia. Mutta ensiksi pitää hakea Tampereelta kalavelat pois. Pojan täytyy päätyä tänään Porvooseen. Aamulenkki/kävely sateessa toi piristävän herätyksen aamuun, jonka jälkeen suuntasin Kokonhallille aikaisemmin kuin olisi pitänyt. Siellä tapasin sählytoverit Ronjan,Roosan,Millan, Tiitun ja Sennin. Aamupäivän kohokohta oli kun synttärisankari saapui Kokonhallille, luonnollisesti arvokkaasti viimeisenä. Yhteisen laulun tiimellyksessä Noora sai rakkailta ystäviltään mokkapalakakun jonka MasterChef Roosa oli leiponut. Mutta mikä parasta olimme väsänneet Nooralle laatikon jossa oli tulevan aikuisen elämään tavaraa joita hän varmasti tarvitsee tulevaisuudessa. Oksennuspussi, buranaa, uudet bilelasit, rakkolaastari ja tietenkin kuohuvaa. Sennin kruunu oli mahtava ja boksin koristellut Milla oli tuonut Ahosen junnuvuoden kultaiset muistot sanoin ja kuvin esiin. Cheekin kroppa, Tikkarin kuva ja Cosmon niksit olivat hienosti teippailtu. Hienoa työtä Milla! Myös Tiitu pyöräytti vuosia viikolla joten, hänellekin pidimme pienet synttärijuhlat viehättävässä Kokonhallin aulassa.

Kanapastojen jälkeen bussimme lähti kohti Tamperetta. Ilmassa oli jännitystä, joka purkautui meistä suurella energialla. Huhhuh, kaikkien ajatukset harhailivat ties missä, ennen kuin Mikin tutut sanat tulivat hänen suustaan ulos ” Nyt joku roti tähän hommaan” ja ”olettaminen on tyrimisen äiti.” Palaverista lähtien aloimme keskittymään peliin. Spiraalille tultuamme tutut rutiinit alkoivat: Tuijan teippausjono, pelaajien hiusten laitto peilin edessä ja lapojen käyristäminen. Alku-lämmöiltä siirryttiin pallolliseen lämmittelyyn, ja mikä parasta amputaatio jalkani kesti sen! 

Mikki kailottamassa Maamme-laulua Virtasen johdolla

Maamme laulu, vihellys pilliin ja peli alkakoon. Olin juuri laittamassa hiuksiani kiinni kun Henna pamauttaa jo 30 sekunnin jälkeen pelin ensimmäisen maalin. Se oli riemua ja juhlaa. Itse hiukset hulmuten otin neljän viikkoon jälkeen nopeimman spurttini ja kiljuin mitä suustani lähti. Katsomossa hurraahuudot kaikuivat ja Altsu ja Jassu tunnustivat väriämme kasvotkin maalautuneena keltamustaan. Täydellinen eka erä, 3-0! Adrenaliini kulki jokaisella tuhatta ja sataa kun toinen erä päättyi 3-2. Kolmas erä ja se ratkaiseva, tuleeko pytty Porvooseen. Sain juosta pelin aikana kahdeksan kertaa keskiviivalle ja takaisin vaihtoaitioista tuulettaen. Joka kerta oli mahtavaa. 

. Fanikatsomossa hurrasi PotterJassu ja pääsiäispupuAltsu 

KAUSI ON PÄÄTTYNYT! 8-4 nyt on JUHLAA! PORVOO ON UUSI SUOMENMESTARI. Itkien, nauraen, huutaen ja hyppien, PANKKI räjähti. Sanoin kuvailematon tunne. Duunimme pikkutytöistä asti, jokaisen panos joukkueen eteen, sitoutuminen, ja salibandyn ehdoilla eläminen, NYT se on palkittu. Se kauan odotettu MESTARUUS on meillä. Spiraalihalli oli täyttynyt onnenkyyneleistä, mestaruuskuvista, suihkunraikkaista valmentajistamme ja loputtomasta onnellisuudesta. Haluan vielä painottaa, että tämä MESTARUUS kuuluu yhtälailla meille kaikille: taustat, fanit, sponsorit, vanhemmat, koko seura, valmennus ja pelaajat. Jokainen on tuonut palasen, josta on tullut kovan työn tulos. Ja nyt se on POMMIN varmaa, että tänään juhlat ovat suurta luokkaa. 

Family Haakana

Matka kohti Porvooseen alkoi ensin tutussa ja turvallisessa gourmee’-ravintolassa, ABC:n noutopöydässä. Lihapullat ja muusi oli suosikkiravintolan anti tällä kertaa. Kahden tunnin bussimatka Porvooseen oli pitkä, vasta siellä pääsisi poika saunomaan. Odotus palkittiin ja juhlat jatkuivat aamuun asti ja vielä seuraavanakin päivänä fiilisteltiin hallilla B-poikien peliä seuratessa.

Itse odottelen jo tulevaa kautta innolla, koska tavoitteena on saada pelatuksi enemmän kuin vain kolme kuukautta ja 17 peliä. Kausi on ollut joukkueella värikäs, ja täynnä ylä- ja alamäkiä. Kaudesta on saatu paljon uusia oppeja, ja mikä parasta, hienoja elämyksiä matkan varrelta. Joukkueemme on suurta perhettä, jossa jokainen on yhtä tärkeä. Lopuksi, haluan kiittää kaikkia! Mestaruus on parasta, mutta elämykset vielä parempaa! Tytöt ja naiset nyt ladataan patterit ja nautitaan ennen tulevaa kautta kesälomasta. KIITOS!

Etapille mahtava päätös, SUOMEN MESTARIT 2013 

Rakkain terveisin

#26

HR eli Hanna Rainion kysymykset minulle:

1. Paras salibandy muisto?
Joka pelin voitto!

2. Kana vai muna?
Kana

3. Uskotko rituaaleihin ennen ottelua?
Tietysti, jokaisella on omanlaisensa.

4. Paraneeko polvi pojasta?
Kysymystä en tajunnut, mutta kyllä se varmasti paranee.

Rainio tunnustaa: Mikä Lappeenrannassa kiehtoo?

Heissan, oon siis Hanna tai no Rainio (tuntuupi et se etunimi on kokonaan unohdettu)
Mutta kuitenkin:
Olipa kerran alkukevään lämmin, ei-niin-keväinen ilta, olimme juuri palanneet täppämetsältä ensimmäinen täppä taskussa ja
mie istuin autossa vielä hieman pilvissä leijuen, sitten kännykkäni piippasi ja se oli viesti blogimestari
Vähälältä ja tiesin heti että nyt oli miun vuoroni loistaa ja tässä sitä nyt ollaan kirjoittelemassa teille tämän
pienen hulttion elämästä.

Palatakseni vielä tuohon täppä metsällä käymiseen, oli siis koittanut se aika mitä koko hulttiolaumamme oli odottanut
aina kuuman kesän uuvuttavista eräjuoksuista asti ja nyt se aika oli koittanut. Oli juhlapäivä, eikä mikä tahansa juhlapäivä vaan 1.finaalipäivä ja vastuttajaksemme asteli edellisvuoden toiveuusintaa varteen Koovee. Olimme valmistautuneet koitokseen
todella hyvin, myös Albertin peukalo ja miun etusormi. Kentällä ei mistään ongelmista ollut tietoakaan vaan peli kulki

todella hyvin eli olimme tylyjä emäntiä ja vastustajalle ei löytynyt yhtään tilaa kentällä, saatoimme heidät kiltisti
sääntöjen sallimissa rajoissa "saattohoitoon" ja pelasimme pilke silmäkulmassa, tämän seurauksena lopputulos oli juuri se mitä haluttiin. Saatin riittävä määrä tyylikkäitä maaleja ja vielä tyylikkäämpiä tuuletuksia toiseen päähän ja näin ottelu päättyi meille lukemin 5-2. Tästä voitosta saimme nauttia ehkä kokonaisen viisi minuuttia ja siiten katseet käännettiin jo kohti ensi viikkoa.

Meillä on siis ilmeisesti joukkueemme sisällä menossa ikävä sormileikkijakso... Otinpa sit kunniatehtäväksi jatkaa sitä ja onnistuin heittämään auton oven kiinni sormeni ollessa sielä välissä. Se oli vähän erillainen harkkojen päätös ja sinä iltana tulivatkin tutuiksi niin röntgenkuvaukset ja lääkärin kommentit mutta ehkä eniten ympäröivien ihmisten kauhistelevat katseet...

Mutta palatakseni taas edelliseen (olen erittäin taitava epäjärjestelmällisyydessä) Täppämetsän jälkeen suuntasin siis kulkuni Lepraan, mutta koska olen tunnollinen ja ahkera urheilijanalku suoritin palauttavan liikunnan olosuhteista huolimatta ja sainpa lenkille mukaan vielä herra kesälomalaisen. Ja tähän väliin mainitsen että en tiedä Leprasta juuri mitään, olen jopa eksynyt sinne.. Ja en ollut ennen Allun kysymysytä kuullutkaan Vedystä ja Atomista mutta katsotaan mitä voin asialle tehdä.

Maanantai aamuna kotiin palattuani huomasin että palaaminen oli viikon suurin virhe, katsoin ikkunasta ulos ja näin jotain järkyttävää: TAKATALVEN !

Kuvan takatalvi ei ole Porvoosta

 ja en ole optimisti, uusi talvi ei siis ole vanhan surma. No tässä tilanteessa eivät auttaneet edes F. Holmergin sananlaskut vaan oli pakko raahautua kouluun... Kun saavutin tuon ihanan kivilaatikon sain selville että sinne meneminen olin viikon toiseksi suurin virhe. Sillä ekalla tunnila en meinannut löytää oikeean luokaan, mutta koska periksi ei anneta
jatkoin tokalle tunnille. Silloin löysin jo oikean luokan, mutta oltuani siellä melkein tunnin tajusin että olen ilmoittautunut väärälle kurssille ja että miun ei todellakaan kuuluisi olla sielä missä olen...

Illasta kokoonnuimme sitten taas kotikolollemme pienpelien merkeissä, tässäkin tapahtumassa näki joukkueemme ilmeestä, että finaali viikolla ollaan ja periksi ei anneta. Jopa tämän hulttion treenaminen näytti siltä miltä kuuluukin ja tulostakin alkoi syntymään, liekö syy sitten vedyissä ja atomeissa, Ken tietää mutta ei kerro. Tästä on joka tapauksessa loistavaa lähteä kohti kauden vikaa viikonloppua ja revanssivoiton hakemista.

Tässä teille maistiainen tämän Lappeenrannassa ravaajan elämästä... Joka muuten juuri tajusi myöhästyvänsä kololta jos istuu tässä yhtään kauempaa eli nyt on tullut aikaa lopetella ja luovuttaa kunniatehtävä
seuraavaksi Hilmikselle. Koitan vielä vastata Albertin jättämiin kysymyksiini parhaani mukaan ja tietenkin jättää Hilmiksille pari pähkinää purtavaksi.

Minä kauden alussa

1.Suurin ja tärkein rituaalini ennen pelejä on hermoilu/jännitys, jonka usein alotan hyvissä ajoin -> pari päivää ennen peliä.

2.Tähän kohtaan haluan sanoa sen että näin ei suinkaan ole aina. Ja pitääkö tässä nyt selitellä, kyseessä on erittäin harvinainen virus jota ilmenee koko maailmassa vain miulla, eli se ei leviä. Haluan kertoa että oireet alkoivat tavattuani poikaystäväni Lappeenrannassa.

3.Tähän kohtaan sain selvityksen omalta nimettömältä lähteeltä ja se kuuluu näin; Vain torilla myytävistä atomista ja vetystä ei ole tietoa mutta torilla ja satamassa myytävänä olevat vedyt ja atomit ovat täytettyjä lihapiirakoita.

4.Idoleita salibandyssa on kolme:
Henri Johansson ja koska se vaan on loistava ei sitä osaa selittää.
Juha Kivilehto ja koska suomen, ja ehkä koko maailman, paras pakki.
Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä miun oma iskä! Ja koska se on iskä ja koska se on suomenmestari ja muutenkin loistava peluri!

Ja tässä vielä kysymykset Hilmikselle:
1.Paras salibandy muisto?
2.Kana vai muna?
3.Uskotko rituaaleihin ennen ottelua?
4.Paraneeko polvi pojasta?

- Rainio

Mutalampi

Nyt tääkin kammottava päivä koitti: minä, Alisa Allu Albert Alfons Mutalampi Levälampi, joudun kirjoittamaan teille "suuremmoisesta", "mielenkiintoisesta" ja "erittäin tapahtuma rikkaasta" viikostani eli koeviikosta ja kauden huippuviikosta kohti finaaleita(joka ehkä vähän vastaakin noita kuvauksia).

Eli kuten jo sanoin olen viettänyt finaaleihin valmistavan viikon suht. kiirellisenä kera koulukirjojen ja harkkojen. Joka päivä olen raahannut itseni ylös sängystä ja päätynyt normaalilla kyydilläni kouluun. Kyytinä toimii isi, jolla ei ole ferrareita ja formuloita niinkuin muilla joukkuelaisillamme ja heidän vanhemmillaan, vaan ihan tavallinen viisi-paikkainen musta tai punainen auto(värit kyllä voisivat sopia kalliimpiikin autoihin, mutta ei vaikka punainen onkin ferrarin perillinen fiat). Luokkiinkin olen löytänyt ajoissa ja kokeet tehtyä(toiset paremmalla kekseliäisyydellä ja mielikuvituksella kuin toiset...). Koulusta olen päätynyt yleensä kotiin, jonka jälkeen olen jossakin vaiheessa iltaa löytänyt itseni hallilta ja jos vahingossa sattui olemaan vapaapäivä niin nenä oli tiiviisti kiinni koulukirjoissa.
Sen lisäksi, että jouduin ravaamaan koulussa ja harkoissa, sattui blogiajalleni myös juhlapäiviä eli pelipäiviä. Lauantaina 30.3. kokoonnuimme Hyvinkäälle kaatamaan toistamiseen Prota, jotta pääsisimme taistelemaan SM-kullasta finaaliin. Peliin valmistautuminen alkoi normaalisti, kunnes Tiitu huomasi hanan temppuilevan ja sai vesisuihkun ennen siirtymistä palloilemaan. Kun pallolämmöltä siirryttiin pukkareihin ja saatiin hiukset laitettua kuntoon ja puettua keltaiset salmingit päälle oli peukaloni, minä ja koko joukkue valmis taisteluun. Peli oli tiukka ja tasainen niinkuin odotimmekin, eikä mitään saatu ilmaiseksi. Onneksemme parhaat ystäväni sinä päivänä, Tolppa ja Ylärima, kimmottivat pallot meidän mielestämme parempaan suuntaan. Ja jos joku ei vielä sattumoisin ole kuullut niin voitimme pelin 2-1. Ainiin saatatte myös ihmetellä miksi tuo peukalo on mainittu. Sattui pieni vahinko harkoissa, jonka seurauksena pääsin seuraavana päivänä katsastamaan Porvoon uuden lääkärikeskuksen ja testaamaan onko sen lääkärit ja röntgen-laitteet tarpeeksi hyviä. Onneksi mitään ei ollut pahemmin rikki, mutta loppukauden pelit ja treenit mennään buranan, teipin sekä tahdon voimalla. Ei siitä sitten sen enempää.

Jotta tähänkin blogiin saataisiin jotain pituutta kerron vähän rankoista koepäivistäni (jos vielä silmäsi ovat auki, niin suorittelen ottamaan paremman asennon, varsinkin siinä tapauksessa jos päiväunet ovat jääneet välistä:)). Eli n.6.30 "rakas" herätyskelloni pärähtää soimaan ja keskeyttää "kauneus" uneni. Raahaan itseni keittiöön ja ängen jo siinä vaiheessa kiireessä ruokaa suuhuni. Kiireessä nappaan kaiken tarvittavan mukaan, jotta selviytyä koepäivästä hengissä ja hyppään lennosta isin normaaliin autoon. Samassa autossa odottaakin jo prinsessa pikkusiskoni, jonka jätämme matkalla pois. Ennen koetta kertaan vielä nopeasti jotakin, jotta kokeesta ei tulisi aivan täysi katastrooffi... Teen kokeen , käyn syömässä ja menen seuraavan päivän kokeen kertaustunnille. Koululta löydän yleensä itseni jollain konstilla kotiin, jossa ehdin hädin tuskin käydä, kun onkin jo aika pukea Salmingit päälle, napata koulukirjat kainaloon ja suunnata kotikololle.

Tämä ei siis ole Saukin auto, mutta kuulemani mukaan tältä se näytti

Lauantai aamuni alkaa aamulla herätykseen n.puoli 9, mutta toisin kuin yleensä olen heti aamusta virkeänä ylhäällä, koska on viimeinkin PELIPÄIVÄ eli juhlapäivä:) Kokoonnumme ensin joukkueen kanssa kakkos kotikololle AE:lle klo.11 aamuharjoituksiin, jotta kroppa saataisiin illan peliin hereille. Aamutreenien jälkeen kävimme vielä syömässä Kokonhallilla maittavaa ruokaa. Kotona ehdin itse käydä kääntymässä, kun pitikin jo lähteä kotikololle ja kohti KooVeen kaatoa. Hallilla tunnelma oli jännittynyt ja peliä odotettiin jo innolla. Lämmöt sujuivat normaaliin tapaan ja lopulta odotus palkittiin. Peli oli tasaista vääntöä heti alusta asti eikä kumpikaan joukkue halunnut antaa periksi. Lopulta onnistuimme tekemään enemmän maaleja kuin kaveri(mikä ymmärtääkseni tarkoittaa tässä pelissä, että voitimme:)). Fiilis on näin pelin jälkeen aivan mahtava!!! Kiitos kaikille kannustajille ja taustoille, jotka teitte pelaamisesta taas kivaa. Pelin jälkeen kuulin huhuja, että valmentajamme Saukki oli vaihtanut autonsa ulkomuotoa finaalien kunniaksi.

(Jos pääsit jo tähän asti ihmettelen sitä suuresti...taidat juuri olla herännyt tai sitten juonut useita kuppeja kahvia)

Ja vastaukset vielä Sennin kysymyksiin ennenkuin joudun "valitettavasti" lopettamaan.

Viimeisen sanan sanon totta kai aina minä ja tahtoni menee pienempien edessä läpi, vaikka toinen yrittäisi saada tahdon läpi itkupotkuraivareilla ja toinen kynsiään käyttäen.

Heitollani ei ole ihan niin suurta salaisuutta, kuin Sennin rannarilla. Heittäminen on itseasiassa aika yksin kertaista: 1.Ota pallo käteen 2. Tähtää muualle kuin sinne minne haluat pallon menevän 3. Kiskaiset ja katsot, kun pallo ainakin yleensä menee sinne minne sen halusitkin.....tai ainakin sinne päin....

Sims perheestä ei ole hetkeen vuotanut tietoa ulkopuolelle, enkä lähde arvailemaan, mutta sen verran sain urkittua, että nainen on pituudeltaan n.100-190.5 cm pitkä, hiukset ovat keskipitkät ja hiusten väristä ei vielä ollut tietoa...

Seuraavaksi luovutan tämän mahtavan kunnian Lappeenrannassa ravaavalle Hanna Rainiolle, joka saa vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko sinulla jotakin tiettyjä rituaaleja ennen peliä? Esim. FB-päivitys tai oikea kenkä ensin?
2. Aina kun palaat Lappeenrannasta, on kaulaasi ilmestynyt tummia läiskiä. Mistä nämä läiskät ovat peräisin ja tarttuvatko ne? Onko kyseessä virus?
3. Nimettömän lähteen mukaan tiedät myös jotakin Lappeenrannasta. Mitä ovat Lappeenrannan torilla myytävät Vety ja Atomi?
4. Kuka/ketkä ovat salibandy idolejasi ja miksi?

Kiitos! Hei!

-Allbert

Millan iholla: VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!!!

Taivas oli päivästä päivään täysin ihanan vaalean sininen, aurinko helotti kuin Thaimaan saarilla ja nurmikko oli yhtä vihreää kuin raaka banaani. Nämä ovat ensimmäiset mieleen tulevat ajatukseni, kun alan muistella viime kesän kesätreenejä. Saavuin Porvooseen kesän alussa intoa ja pelkoa puhkuen: Pelkäsin joukkuekavereita ja olin innoissani tulevasta kaudesta. 

Salibandy on siitä kiva harrastus, että aina saa melkein treenata sisällä,
vaikka ulkona olisi kuinka kaunista. Viime kesän joukkueemme pyöri lähinnä läheisen jalkapallokentän likaisella nurmikolla, jonka jälkeen suuntasimme aina lenkkarimme kohti Auroran ihanaa tulikuumaa hallia.Vietimme viikossa ainakin 500 tuntia hikoillen valmennuksen komennuksessa, kontaten toistemme jalkojen juuressa polvet verillä, ja tehden vatsalihasliikkeitä jotka aiheuttivat krampin jo ensimmäisen suorituksen jälkeen. Mielipiteeni näihin treeneihin on edelleen se, että se oli äärimmäisen mutaista ja typerää. Vatsalihakseni eivät vieläkään pullistu ulos ihostani,eivätkä hauikset ole suuremmat kuin allit. Treenasimme myös juoksua ja Virtasen nenäkarvat väpättivät aina kamalasti kun hän huomasi, ettei puolellakaan joukkueen pelaajista ollut sykemittareita ikinä mukana. Strömbergin sanat useimmiten taisivat kesän aikana olla "mitä vittua nyt taas" ja kaikki tuntui aina olevan "pommin varmaa". Auroran takaisella metsälenkillä kaverinamme oli useimmiten hyttyset ja maitohapot. Joukkueemme treenasi ahkerasti ja tunnollisesti, vaikka joka paikkaa kolotti ja hiukset olivat hikiset. Viikonloput, jotka olisi ollut suotavaa pitää salibandyvapaina, vietettiin kuitenkin joukkueena yhdessä leireillen yleensä Auroralla. Viikonloput olivat

Äidit Levälampi, Hietanen, (Holmberg) Hakku

Ruokaa

Lehikoinen Tee, Horn, Rainio, Kunttu, Kortelainen, Kettunen

todella mukavia, koska ikinä ei tarvinnut ajatellakkaan olevansa nälissään. Ruokapuolemme loisti kun merkurius taivaalla auringon vieressä. Tarjolla oli välillä AuroraKanaa ja joskus oli jotakin muuta. Yhteistä aterioilla oli joka kerta se, että ne maistuivat fantastiselta!

Kesän aikana joukkueen uusille tulokkaille järjestettiin pienoiset juhlat, jossa pelaajat otettiin vastaan erittän mukavalla tavalla: Tarjolla oli helppoja kysymyksiä, hienoja vaatteita, jauhoja, karkkia, piimää, vettä, jätesäkkejä, omenaa...Jos haluatte yrittää mielessänne kuvitella tilanteen sinä iltana, niin sulkekaa aluksi silmänne. Kuvitelkaa valmennuksemme seisomassa punaisen puurakennuksen kuistilla pinkit sukkahousut päässään. Hetkeä myöhemmin Virtanen pyörittää musiikin tahdissa pyllyä samaan tahtiin kuin BB-Janica aikoinaan ja Kettu etsii epätoivoisesti karkkia jauholautauselta ensin kastettuaan päänsä vesiämpäriin. Haakana räkättää varisnauruaan vasemmalla takaviistossa ja koko loppujoukkueemme hihittelee roskasäkit yllään molemmilla puolillasi kuvaten tapahtumia samalla iphoneillaan. Nyt voit avata silmäsi. Mieleesi tulee varmasti sama ajatus kuin minulla: JÄRKYTTÄVÄÄ. Silloin tehtiin koko joukkueen paikalla ollessa selväksi, että uusia ja nuorempia ei mitenkään pompoteta tai heidän hoidettavakseen ei anneta mitään hanttihommia.

Ahonen

Päivien lyhentyessä ja kylmentyessä tajusimme pikkuhiljaa syksyn lähestyvän ja kauden odottavan. Saimme heittää lottoa katsellessamme Salmingkuvastosta itsellemme uusia varsia ja lapoja. Omalla ja E Holmbergin kohdalla tuulet olivat myönteiset ja tilaamaamme mailaa ei saapunut lainkaan. Onneksi isä Hietanen kaivoi perheFordin takaluukusta tarpeillemme sopivat räikeät ja löysät varret, joiden avulla pääsimme mekin osallistumaan harjoituksiin. Oli ihanaa nähdä kun melkein koko joukkueellamme oli samanlaiset lenkkarit ja treenien loputtua saatiin arpoa, että osuiko omiin jalkoihin omat- vai jonkun muun kengät. Viisaimmat meistä vaihtoivat kengän narujen väriä, toivoen etteivät muut keksi samaa.
Harjoitusasujemme saavuttua luoksemme, tajusimme joukkueemme johtoportaan kerrankin ajatelleen meidän kesätreenamistamme oikein ajatuksella. Onhan se ihana kuumassa hallissa juosta sählypallon perässä mielummin ihanissa aivan liian pienissä lentopallosortseissa ja -paidoissa, kuin oikeissa salibandyvarusteissa. Tilannetta seliteltiin Salmingin tilauserehdyksellä ja jostakin syystä vaatteet palautettiin tehtaalle. Muutaman päivän kuluttua saimme pukea päällemme oikeanlaiset varusteet.

Kortelainen ja Kunttu

Nieminen ja Levälampi

Kesän aikana tulivat tutuksi niin Aurorahalli kuin läheiset juoksulenkkireititkin. Kaikista tutuimmaksi muodostui kuitenkin ympärillä häärivät kohtalontoverit, eli joukkuekaverit. Kaikki ovat niin omituisia ja erinäköisiä. Kaikkia kiinnostaa eri asiat ja uutiset. Mutta meitä kaikkia yhdistää tämä ihana harrastus, josta on jo muodostunut elämä useimmille pelaajistamme. Välillä olen melkein huolissani vauvvojemme opiskeluista, kun he lähtevät ennemmin Ouluun pelireissulle kun menevät tekemään kertolaskukokeita matikan tunnille. Sähly on sekoittanut heidän koko ajatusmaailmansa ja arvonsa. Onneksi vanhempi osasto pelaajistamme kykenee jo erottamaan oikean elämän ja salibandyn, mutta on niitä poikkeuksiakin. Esimerkiksi kaikille rakkaaksi muodostunut tollukka-Oksman mursi ranteensa oman elämänsä kohokohdassa, eli ottelussa kaikkia edestakaspyörittävää Classicia vastaan, kun olimme vasta 10-1 häviöllä. Oksman päätti väärentää minun itse ansaitsemani peliluvan omakseen ja leikkasi itse itseltään kipsin pois ensimmäisen viikon jälkeen. Kipsiä kun olisi pitänyt vielä pitää jopa kolme viikkoa, jotta käsi parantuisi kunnolla. Meinasi itkua pukata Auroralla, kun Strömberg nosti väkisin Oksmanin pyörän selkään heittäen mailan samalla vastakkaiseen nurkkaan. Reenien aikana huomasin hänen kuitenkin harjoittelevan lämäriä yhdessä piilopaikassa. Melko sitkeä tyttö tuo Oksman.

Kaunis ilma

Kauden aikana pelasimme.. Pelasimme... Ja pelasimme. Varsinkin juniori-ikäiset saivat nauttia elämästään todenteolla, koska oikealle elämälle ei tilaa mahtunut kesäkuusta joulukuuhun kertaakaan. Jos ei liigapeliä, niin hyvinvointi varmistettiin tyttöjen SM-sarjapelin avulla. Laiho luovutti melko aikaisessa vaiheessa kivuten kirurgin pöydälle samalla kun Haakana oli koko ajan poissa kuvioista. Minä taas irrotin käteni paikoiltaan varmistaen hengissä pysymiseni marraskuun puolessa välissä, ja pian siitä myös Lehikoinen istuutui viereeni katsomoon. Onneksemme saimme myös hiukan uutta verta kentälle kuin Karjulan Laura tuli opettamaan meille loppuveryttelyyn sopivia aerobicliikkeitä ja Sihlman opasti meitä ruotsinkielisissä juomalauluissa. Pian joukkueemme hyvinvointi alkoikin kukoistamaan, ja loppukautta kohti vähitellen kaikki ovat saaneet taas jalkansa kantamaan Auroralle asti. Vemppoja löytyy ja jokaista meistä sattuu varmaankin koko ajan johonkin.

Pelissä

Salibandyn ohella olemme käyneet porukalla hakemassa myös tuntumaa lipunryöstöön sekä jääkiekkoon. Kesän lopulla suoritettu lipunryöstö ei toiminut ihan niinkuin valmennus ajatteli, kun kaikkien vaatteet sekä Kuntun suu olivat täynnä sinistä mustikkaa. Ryvimme jossain perämetsikössä niin hirveä hiki kasvoillamme, että edes Niemistä ei naurattanut. Kaikki rikkoivat sääntöjä minkä ehtivät ja puolella joukkueen pelaajista taittui nilkat ympäri ja Luihin olkapääkin saatiin käymään pois kuopastaan. Nyt jälkeenpäin kun ajattelee niin jo vähän naurattaa.. Mutta ei kauheesti. Jääkiekko sujui myös kivasti kun heti kaukaloon asteltuamme oli Strömberg heittänyt hanskat jäähän, jotta voi murjoa Hietasen. Siinä he sitten painivat samalla kun muut yrittivät osua kiekkoon. Backaman suoritti oman osuutensa piruettejen avulla ja Kortelainen ja Kunttu keskittyivät valokuvaukseen kentän ulkopuolella. Rainio saapui kaukaloon farkut jalassaan, aikomuksenaan varmaan pyörähdellä Backamanin kanssa pariluistelua.

Pelissä 

Kausi eteni niinkuin suunniteltiinkin ja naisten kanssa saatiin käydä hurjaa taistelua siitä, että tipahdetaanko suoraan kultaiseen ykkösdivariin vai saadaanko yrittää murjoa jotakin divariporukkaa karsintamuodossa. Nousujohteinen loppukautemme räväytti karsintapariksemme lähikylän joukkueen SB-Vantaan, josta muuten yksi hulttiotyttö Vainio on luoksemme juossut kesän aikana. Karsintapelit sujuivat nekin ihan hyvin, kun hoidimme kaksi peliä puhtaasti kotikololla omaksi hyödyksemme ja yhden Vantaalla. Vantaan halli on todellakin kehumisen arvoinen! Siellä ei tarvinnut edes yrittää, että jalat pysyisivät Euroopan Mestareilla maassa, kun maassa pysyminen taattiin jollakin tahmealla töhnällä. Onneksi kukaan ei pysynyt maassa liian lujaa, ja kaikkien polvet olivat ehjät vielä pelin jälkeenkin. Sielläkin ottelu pelattiin kunniakkaasti omaksi hyväksi. Kolmella voitolla varmistimme ensikauden liigapaikan!

Hulttioiden kausi on ollut yhtä unelmaa. Pelit on hoideltu toinen toisen perään kivasti, ja taululla välkkyi hulttioiden runkosarjavoitto. Saimme siis skipata puolivälierät ja keskittyä kaikin keinoin kotikololla muutenvaanpyörimiseen. Muutaman viikon jaksoimme touhuissamme pyöriä ja leikit keskeytettiin ikävästi kun Sb-Pro halusi tulla kisailemaan kanssamme finaalipaikasta. No eihän siinä auttanut kun palauttaa Nurmijärveläiset Maaniittuun.. He lähtivät ilman vastahangoittelua!

Siellä me makaamme siskoni toimesta

Nyt on vakio finaalivastustajamme taas vastassa. Tällä kertaa minä olen eri leirissä. Onneksi sisko pitää vielä Kooveen puolia, että on äitillä ja isilläkin tekemistä kun heidän pitää joka maalia hurrata. On kiva kun perheeseen tulee molemman väriset mitalit!! Sitä paitsi on mukavaa kun tietää jo etukäteen, että saa syödä kultajuhlakakkua! Kunhan kakun päällä on tänä vuonna minun nimeni..
Ensimmäinen ottelu oli täysin meidän hallintaamme ja sisko kapinoidessaan työnsi minut laitaa vasten makaamaan. Ilkeä pikkusisko. Onneksi pyysi anteeksi, jotta haluan antaa hänellekkin palan kakkua. Ensimmäinen voitto siis kirjattiin meidän nimiimme ja oli ihanaa katsella kun Lehikoinen teki kaksi makeaa maalia ja Backmankin teki yhden!! Kunttu hoiti myös yhden maalin ja johtajamme Uljua yhden. Nyt siis lamppumme ovat kohti Suomen mestaruutta, mutta ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Mutta sen jo voin luvata, että kun tipahtaa niin sitten kyllä juodaan eikä nuoleskella !!!!

Toinen finaali kamppaillaan entisellä kotihallillani Spiralilla ensi lauantaina. Jännääää!

-Millla

Hietasen duunia

Miten aamu alkoi? God Morgonilla tietenkin. Vai alkoiko sittenkään? Ensitöikseni sain vakuutella rakkaan laiskiaiseni siitä, että pyörää ei saada itse korjattua.. (pyörästä siis toinen poljin irtonaisena) Noh siinä kävi kuitenkin niin, että aamukiireessä lähdimme kummatkin vasara, pihdit ja urheiluteippi kädessä pyörää kohti. Tovin siinä pyörittelimme poljinta kädessä ja edelleen jankutin ajan menevän hukkaan.. Luovutimme. Ei poljinta saa edes väkivalloin pysymään uomissaan.

rakas puolisoni

Tämän jälkeen päätimme kokeilla josko meidän ykköstykki Soliveijari (solifer skootteri, joka on tuttu jo aikaisemmin syksyllä päivitetystä videosta) lähtisi käyntiin. Eipä siinä muuta kun skootteria polkemaan käyntiin! Muutama polkaisu (puoli tuntia) ja vrumm, mutta ei siinä vielä kaikki. Skootteri päätti, ettei sillä taaskaan ihan noin vain lähdetä ajelemaan. Taisi meinaan kaasuvaijeri sanoa itsensä irti.. No onneksi Hennan perheauto Fiat Punto sentään on hengissä vielä! Ehkäpä voimme kiittää siitä Daddy Strömbergin uutta laihdutuskuuria.

Noniin asiasta kolmanteen eli mun aina yhtä ihanaan työpäivään!!

Aampäivä alkaa ihanan rauhallisesti, vielä kello 12.09 saa rauhassa lukea Akkareita ja räplätä puhelinta. Mutta TÄDÄÄ kun kello vaihtuu 12.10 niin puhelin sujautetaan taskuun ja Akkarit hyllyyn. Nyt se alkaa: melun täyteinen työpäivä. Riehumista, huutamista, leikkimistä ja riitelemistä, niistä on täydellinen työpäivä tehty! No on tässä hyvätkin puolet. Kun tulee riita ja nämä kyseiset lapset ketkä ovat olleet osallisena riitaan puhuvat PELKÄSTÄÄN ruotsia, ei mulle jää muuta vaihtoehtoa kuin sanoa aina sama lause: TOOVEEE TUUKKO AUTTAAN! Eivaan kyllä mä siihen jotain heitän, tyyliin "Vad hände, Och man kan inte göra så!" Ja tilanne on selvitetty! Välillä saa ravata oikein kunnon laukkaa lasten perässä alasalin ja Spurttis tilan välillä. Huhhuh käy ihan kuntoilusta. No ainakin melkein..

minä töissä

"Välipalan aika! käsien pesu! Mellanmål, gå tvätta händerna!!" Välipalalla alkaa taas hirvee vahtaaminen siitä että jäähän mullekkin leipää! Vaivihkaa otan aina toisen leivän ettei kukaan nää. Joskus jään kiinni mut kovana väitän vastaan että tää on mun eka leipä, vaikka kyseessä ois jo kolmas.. 

Välipalan jälkeen suuntaamme nokkamme kohti liikuntatuntia, joka on kaikille aina yhtä kiva sessio. "Ulkovaatteet päälle ja jonoon!! Utekläderna på och gå till kö!!" Tai sitten "Jonoon! Mennään yläsaliin. Gå till kö, vi ska gå till övresalen!!" Ja tunti on valmis alkamaan. Tunnissa keksimme toinen toistaan kiinnostavampia leikkejä ja kaikki ovat innoissaan mukana, kunnes älyävät, että koska vapaa-aika alkaa.. Yritä siinä sitten ohjata kun kaikki lapset ovat lakossa. Tässä vaiheessa otan kiristys keinot käyttöön! "Jos ei oo mukana leikeissä ei tuu vapaa-aikaa. Om ni är inte med, du har ingen frilek!" Helppoa eikö? Tämän jälkeen loppu tunti sujuu mutkitta. Loppu päivä ootellaanki sitte jännityksellä, että jääkö kukaan lapsista viiteen asti vai pääseekö kotiin aikaisemmin itsekkin.

Töistä kotiin ja sitten reeneihin. Aina saa arvuutella muistuiko kotiavain taskuun mukaan. Ei meinaan ois eka eikä edes TOKA kerta kun avaimet ei ookkaan matkassa. Kerran alkoi aivoissa kiehua kun mun rakas puolisoni jätti avaimet autoon joka suuntasi Tampereelle. Myöhemmin Millan äiti soittaa ja kertoo avaimien olevan siellä. No viisaana tähän Milla tokaisee että ei se haittaa meillä on onneks toinen avain. Huono puoli tässä oli se, että toinen avain + vara-avain ovat kotona.. Onneksi kuitenkin joukkueemme on täynnä ihania ihmisiä, sillä välittömästi äiti Törnqvist tarjosi yösijaa meille. Samalla hetkellä pikku Karjula tyrkyttää jakkuaan ja huiviaan Millalle, ettei hän jäätyisi ulkona sillä aikaa kun odottelemme huoltomiestä. Joo vara-avaimen paras paikka ei todellakaan ole kotona. Avaimen paikkaa ollaan kyllä mietitty jo ajatuksen tasolla. Vielä kun saisi sen käytäntöön, niin voitaisiin välttyä siltä 30 euron lisä laskulta.

tästä se rannari lähtee

Kerrankos tämä mahtava salaisuus koko kansalle paljastetaan. Eli mun rannari. Pään asento kallistuu muutaman asteen vasemmalle, oikea jalka n. 160 asteen kulmassa ja jalkaterä hiukan oikealle yläviistoon. Kierto lähtee vartalosta, vartalo kiertyy suurinpiirtein 90 astetta oikealle. Kaikista tärkeintä ei saa unohtaa eli lapaa! Sitä täytyy vääntää ja kääntää mahdollisimman monta kertaa väärään asentoon, jotta oikea kulma löytyy. Äläkä koskaan kohdista vetoa suoraan maalia kohti, vaan hieman vinoon, jotta kierre mikä palloon tulee ohjaa sen sitten maaliin oikeassa kulmassa -> tolppa,tolppa ja MAALI. Siitä se lähtee semmoset 200km/h nopeudella.

Kyllähän se ruotsi taittuu kuten varmasti kaikki teistä huomas tässä tekstin aikana. Komentaminen sujuu niin suomeksi kuin ruotsiksi! 

Jätän kysymykseni seuraavalle uhrille eli Levälammen perheen vanhemmalle veskalle Allulle. 

Tsemppiä siis Allulle..

1. Kuka saa tahtonsa läpi Allu, Anni vai Anna-Mari? Ja mitä siitä seuraa?

2. Paljastin rannarini salaisuuden, niin paljasta sinäkin heittosi taiat.

3. Mitä veikkaat kuka on naisehdokkaana Sims perheeseen?

Ja kaiken kukkuraksi voin ilomielin todeta, että ihan itte kirjotin kaiken alusta loppuun!!  

Mammuttimarkkinat: Nenänpäitä musteessa

Oli tiistai. Aurinko paistoi ja istuin koulun ruokasalissa. Yhtäkkiä puhelimen näyttö välähti ja näin että Millalta oli tullut viesti. Silloin tiesin että nyt oli minun aika loistaa kirkkaasti kuin timantti. Eli hei kaikki, täällä runoilee kekseliäs pikkuneiti Linda joka juuri ja juuri ylettyy kiipeämään sisään kaukaloon.

Keskiviikko 20.3

Minä aamuisin

"My bed and I have a special relationship, we're perfect for each other. But my alarm clock just hates seeing us together." Kuten jo tossa edellisessä kirjotuksessa mainitsin niin olen hyvin rakastunut sänkyyni. Lievästi sanottuna. Siksi olen hirveän ärhäkkä aina aamuisin ja kävelen ympäri taloa ja leikin olevani mammutti. Kävelen siis hyvin äänekkäästi joten jos joku ei vielä ollut hereillä niin takaan että kaikkien unet ovat vain haaveita, jotka tuntuvat hyvin kaukaisilta.

Tänään oli kuitenkin erilaista. Heräsin ihmeellisen pirtsakkana ja oli täydellinen päivä omasta mielestäni. Ensiksi ihmettelin kovasti aamuiloisuuttani kunnes muistin että gameday is a happyday. Jepjep, pelipäivä siis. Koulupäivä sujui niin kuin kaikki muutkin päivät eli hyvin hitaasti mutta selvisin siitä, ja saavuin kotiin yhtenä kappaleena. Normaali automatka hallille ei tällä kertaa ollut hirveän normaali vaan ihan päinvastoin. Saavuin kuninkaalliselle kotikololle kuninkaallisella ajovälineellä. Kyse ei ollut Ferrarista vain megarekasta. Kun astuin ovesta sisään näin kuplatoverini Ellan ja hänen siskonsa Fannyn istuvan rivissä katsomossa odottamassa minua. Ei kestänyt kauaa ennen kun oltiiin pallottelemassa kolmiossa. Sitä iloa ei kauan kestänyt kunnes Mikki Hiiri oli keskeyttämässä puuhamme ja pakotti meidät koppiin koska oli palaverin aika. Palaverin jälkeen olin jo valmis nostamaan nimen maalintekijälotto purkista ja hikoilemaan senttien kanssa mutta minun tietääkseni sellaista ei tällä kertaa ollut. Peli sujui ihan hyvin mutta toisessa erässä Ellalle tuli mailaongelmia, mutta onneksi hätä oli tällä kertaa pieni, koska koppikorjaamo astui kehiin ja teki mitä parhaiten osaavat; korjaavat lapojen kuhmuja kynsiviilalla. Se on se juttu. Peli loppui meidän juhliin ja ensi vuonna jatketaan sitten liigassa. Allu ei ollut pelin jälkeen ihan varma että oliko hänen nenäpäänsä musteessa vai ei ja vastasi että voi hyvin olla ja silloin saatiin Ellan ja Fannyn kanssa päivän naurut. Sitten oli shottien aika. Kilpailu oli kova Ellan, Fannyn ja minun välillä kun me tauotta vedettiin shotteja naamaan. Se ei tainnut olla ihan paras idea koska vatsa tuntui sen jälkeen kiveltä, mutta se oli kyllä kokeilemisen arvoinen juttu. Sen jälkeen oli aika lähteä kotiin nukkumaan kauneusunet.

Kuplakaverini Ella ja minä

Torstai 21.3

Tänään oli kuuluisa mammuttipäivä. Ei siis mammuttimarkkinapäivä mitä Cittarissa aina välillä on, vaan aivan järkyttävän kamala aamu, joka ei parantunut edes mammuttikävelyllä. Luulin että tämä päivä olisi kaikkien aikojen surkein päivä mutta jo ensimmäisen koulutunnin jälkeen olin yhtä hymyä sillä opettaja ei ollut koulussa niin saatiin sitten ensimmäisellä tunnilla riehuta luokassa ihan vapaasti. Ajattelin että päivä ei tästä voi enää parantua mutta heti seuraavalla tunnilla opettaja tarjosi koko luokalle namuja ja elokuvakin tuli katottua. Seuraavakin tunti alkoi 20 minuuttia myöhässä ja ilman opettajaa. Meidät vaan lukittiin luokkahuoneeseen ja käskettiin kirjoittaa jonkun sortin essee. Sen jälkeen koulupäivä jatkui ihan normaalisti loppuun asti. Koulupäivän jälkeen oli sitte taas aika lähteä kotikololle. Super-Rellu aloitti matkansa kotikololle ja mukaan tuli poimittua kuplatoverini. Tällä kertaa Super-Rellu vei meidät hallille asti eikä kaivannut heti omaan talliin takaisin. Tämän päivän treenit alkoivat palaverilla mutta se ei ollut ollenkaan hauskaa sillä molemmat osapuolet kuplasta asetettiin erilleen. Treenit sujui ihan mukavasti ja pleijari paidat saatiin. Huomenna alkaa siis pleijarit ja odotan niitä innolla ja ainahan toivoo pääsevänsä ihan finaaliin asti. Tämä päivä on sitten pulkassa.

Nyt aion valaistaa kaikkien maailmaa ja kertoa vähän valmentajien virtuaalielämästä. Ottakaa mukava asento ja olkaa valmiina sillä täältä tulee faktaa. Eli Harry ja Sauli ovat naimisissa ja heidän sukunimensä on Hynynen. Niiden parisuhde ei ole niin helppoa sillä Saulilla on salasuhde Jorin kanssa ja Harrylla Mikin kanssa. Se ei kuitenkaan häiritse niiden parisuhdetta. Mikki ei ole kenenkään lapsi ja vaikka monet luuli että Mikki oli adoptoitu niin se oli vaan juttu mikä keksittiin mutta mikä ei oikeasti pidä paikkaansa. Kaikkilla on vähän juttua kaikkien kanssa ja tällä hetkellä kaupungissa asuu : Sauli, Harry, Mikki, Timppa ja Jori. Toinen pelin ylläpitäjä ja minä ollaan ajateltu kasvattaa naisen kaupunkiin ja meillä on jo pari sopivaa kandidaattia mutta nimiä ei voida valitettavasti paljastaa. Kaikki asukkaat ovat töissä laboratoriossa sillä se on sopiva työ niille jotka koko ajan muutenki sekoittavat eri asioita kuin esimerkiksi ihmisten päitä.

Sitten Jaanin kysymyksiin:
1. Mitkä ovat voimasuhteet nuorten SM-sarjassa? Kuka vie voiton? - Kaikki ovat kovia mutta PSS kovin. Sitä ei voi ikinä tietää ellei osaa ennustaa mutta tiedän että meillä on todella hyvä mahdollisuus, tsemppi ja halu voittaa. Eli jos on pakko sanoa joku joukkue niin sitten tietenkin PSS.
2. Mikä oli sinun tämän kauden huippusuoritus pelikentällä ja sen ulkopuolella? - Runsaan peliajan saaminen ja ensimmäinen liigamaali. Pelikentän ulkopuolella varmaankin Levin katusählyn voitto ja Ellan kaataminen lumihankeen pariin kertaan.
3. Osaatko sinä hepreaa? - En osaa sillä en edes tiedä minkälainen kieli se on tai miltä se kuulostaa. Mutta se on varmaan ihan mielenkiintoinen kieli ja olisi varmaan ihan kiva osata.

Sitten viel ennen kun annan vuoron Rannari-Sennille niin haluan kiittää ja kuittaa puolestani. Haluan myös kiittää tovereitani avusta eli Ellaa ja Ollea jotka ovat auttaneet silloin kun oma mielkuvitus on loppunut ja he ovat antaneet vinkkejä! Ja muistakaa kaikki tulla kannustamaan B-tytöt voittoon! Saatatte jopa nähdä Kaukalon Pekan jossain kulmassa.

Tässä vielä kysymykset Sennille:

1. Miten sinulla lähtee noin kova rannari?
2. Miltä tuntui kun Milla jätti kotiavaimet autoon joka suuntasi Tampereelle? (Ja kenen idea on pitää vara-avain asunnon sisäpuolella?)
3. Osaatko pakko ruotsia?

Rakkain terveisin Linda

Hepreaa

Nyt se päivä on koittanut. Minun vuoroni kirjoittaa blogia. En tiedä ketä tästä suuresta kunniasta pitäisi kiittää, Millaa vai HirviHennaa, mutta tästä se lähtee. 100 liigapeliähän ehtikin jo vierähtämään ennen kuin löysin itseni tästä tilanteesta. Pieniä varoituksen merkkejäkin oli ilmassa heti blogi-projektin alkaessa kun löysin oman naamani etusivulta. Tästä huolimatta en selvästikään ollut henkisesti valmistautunut tähän ja kärsinkin pahemman laatuisesta ”writer’s block”- tilasta.

Heille, jotka ovat uskollisesti seuranneet joukkueemme blogipalstaa kauden mittaan, on ehkä käynyt selväksi, että osaan Hepreaa. Aloitinkin oman viikkoni tiiviillä hepreankertauksella ja tiistaina suuntasin tenttiin. Perus-heprean tulkinnan lisäksi otin viikonloppuna ensiaskeleet RoR:n opettelussa. Kiinnostavan viikon kruunaa vielä pari seminaaria. Tässä siis vastaus Hennan ensimmäiseen kysymykseen. 

Mikin ja Saulin elämän kulusta en ole viime aikoina kuullut oikeastaan mitään. Tuskin virtuaalielämässä mitään kovin dramaattista on sattunut kun molemmat niiin iloisesti ovat hymyilleet treeneissä. Toisaalta voihan se olla, että kaiken takana onkin nainen. Pelimatkoja on selvästikin ollut liian vähän kun tiedonkulku on kärsinyt näin pahasti, että en pysty tarkemmin vastaamaan tähän kysymykseen. Pahoitteluni ja lupaan jaktossa seurata kuplan toimintaa tarkemmin.

Suuntaan nyt katseeni 10 vuoden päähän ja yritän ennustaa tulevaisuutta. Toivon ainakin parin mustan joutsenen osuvan kohdalleni. Olen opiskeluni aikana onnistunut välttämään Otaantumisen ja pyrin jatkamaan samalla kaavalla urapolkuni alkutaipaleilla. Suunnitelmissa olisi ainakin yksi pidempi ulkomaanmatka sitten kun on aika siirtyä eteenpäin pallon jahtaamisesta. 

Lopuksi haluaisin vielä palata itse ydinasiaan, eli treenien ja pelien maailmaan. Tällä viikolla olemme aloittaneet valmistautumisen kevään tärkeitä pelejä varten. Kuulemani mukaan junnutkin hoitivat oman runkosarjansa kunnialla loppuun. Tästä on hieno jatkaa kohti viikonlopun pelejä!

Seuraavaksi vielä muutama kysymys seuraavalle mysteerikirjoittajalle: 

1. Mitkä ovat voimasuhteet nuorten SM-sarjassa? Kuka vie voiton?

2. Mikä oli sinun tämän kauden huippusuoritus pelikentällä ja sen ulkopuolella?

3. Osaatko sinä hepreaa?

T.Jaani

HirviHenna

Prinsessan päiväkirja

Millalta tuli viesti et nyt on aika. Tiesin heti mitä se tarkoitti. Pääsen kirjoittamaan blogia. Täytin muutama viikko sitten 20, joten elämän kokemusken tuomia viisauksia on nyt jaossa.
Elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä. Muuttaminen on mulle yksi erittäin jyrkkä ylämäki. Ainakin kun muuttaa neljännestä kerroksesta neljänteen kerrokseen. Onneksi tällä viikolla sain viimeisenkin muuttokuorman perille. Aiemmin asuin Helsingissä, mutta lyhyemmän treenimatkan ja äitin ruokien perässä päädyin asumaan äitini portaiden alla (1,5m²). Tila kävi kuitenkin pieneksi ja päätin muuttaa omaan isompaan kämppään Porvooseen. Iskän kanssa käytiin yks päivä katsomassa kämppää Siwan takana ja jo seuraavana päivänä pääni oli täytetty vuokratakuilla, vakuutusasioilla ja ikkunaverhoilla. Yksiöni on nyt 21,5m² joten tilaa riittää. Muuttamisessa on hyvääkin. Nimittäin tuparit! Laskin, että jos kutsun koko joukkueen tupaantuliaisiini ja jos edes puolet saapuu paikalle saavat kaikki peräti oman neliönsä!

Palsternakka

Nakki napsahti. Tai pitäisköhän sanoa että palsternakka. Siis kuka tietää miltä se näyttää? Viikolla toimin kotitalousopena, olen hakenut jo lukuisia kertoja Top Chef, Masterchef ja Junior Masterfchef ohjelmiin. Kutsua kun ei ole vielä postilaatikosta tippunut niin kartutan kokemustani ja tietämystäni siis yläasteen kotitalousopena muutaman päivän. Kerroin tästä äitille. Äitirukka oli aivan kauhuissaan: "Mitä? Sinäkö? Pitäiskö sinne soittaa et nyt on sattunut erehdys? Ethän sä osaa edes keittää perunoita!". Sain kuitenkin äitinkin vakuutettua, että selviän mistä tahansa olenhan sentään hänelle sukua. Kaikki tuntui sujuvan oikein mallikkaasti kunnes eräs oppilas tuli luokseni kysyen:"Missä on palsternakka?" Mielestäni palsternakka on todella tyhmä juures. Ei se ainakaan hedelmä ole. 

Perhe on elämässä tärkeintä. Viikon kruunaa tietenkin mun pikkusiskot Anna ja Jonna. Annan vahtiminen on aina yhtä lystiä. Tälläkertaa katsoessamme pikkukakkosta ja leikkiessämme leegoilla Anna lopetti leikkimisen ja katsoi minua hetken tietävästi. Samaan aikaan pikkukakkosen juontaja esitteli Suomen suurinta eläintä: Hirveä. "Hirvi voi painaa jopa 600 kiloa eli kahden mopoauton verran". Anna puhahti ja sanoi että kyllä sä Henna oot isompi ku tommonen hirvi. Olin juuri korkkaamassa suklaalevyä, mutta päätin laittaa sen takaisin kaappiin. Jonna taas oli viikonloppuna tapansa mukaan käynyt tekemässä C-tyttöjen peleissä isosiskonsa ylpeäksi. 

Hirvi

Minä

Pelaaminen on elämän suola. Tiikeripeli, Tepsipeli, Classicpeli, KaPa-peli ja SPV-peli. Huippuviikko. Ei yhtään treenejä ja viisi peliä! Kallisarvoinen taustatukemme oli onneksi peleihin järjestänyt 5 tähden tarjoilut. Ja ruokaa sai pelein jälkeenkin! Ei edes köyhän tarvinnut syödä pelkkää makaroonia! Kaikinpuolin siis hieno viikko. Tavoitteena oli B-tyttöjen runkosarjan voiton varmistaminen ja naisissa suoran putoamisen välttäminen. Molemmissa onnistuttiin. Hyvä me! Lisäksi mainitseminsen arvoista mun mielestä on että Ronja "kiikarit" Backman vetäs KaPa-pelissä huimat tehot! Ja Ellillekkin alkoi maistumaan, niin ruuat kun maalintekokin. Karjulan Late kävi tekeen myös tän kauden ekan "börsän" ja siitä seurannut tuuletuskin täysi kymppi. Meidän kenttä otti käyttöön myös uuden tuuletuksen "kuollut meri-kelluen voittoon". Sennin idea, ylläri! 

kuollut meri, kelluen voittoon!

Tällanen viikko saattais tuntua ihan ylitsepääsemättömältä. Mutta onneks meil sattuu olemaan ihan huippu joukkue. Hallille voi tulla hymyillen ja jättää kaiken maailman sellerit, purjot ja palsternakat omaan arvoonsa. Ja jopa kannustajat on ollut ihan iskussa koko viikon. Dina ja Carkcki anto mulle pinkin kapteeninauhan. Se on ollut jo kovassa kulutuksessa. Kiitti vielä! Ja käyttöön otettu salainen ystävä-leikki alkaa tuottaa tulosta. Ainakin joillekkin. Viimeksi mun salainen ystävä oli Elli. Ellistä ei alkanut kuulua, huolestuin ja saatoin jopa pilkata ystävääni, mutta kaikki tämä vain siksi että olin suuniltani huolissaan oliko salainen ystäväni unohtanut minut. Haluan tällä myös herätellä ystävääni MISSÄ OLET, KUKA OLET??!! 

1.Miten on alkanut täysipäiväinen kapteenin rooli?

-Hienosti. Aamu alkaa suunitellen mitä kivaa keksisin seuraavaksi (Litsarit kun on jo kokeiltu). Päivällä kiillotan kapunauhaani ja iltaisin treenaan hauisilihastani, jotta nauha pysyisi kädessäni eikä putoaisi. 

2. Kuka synnytti Mikin? Hoovee vai Hynynen?

-Viimeisen tiedon mukaan Mikki on perheen adoptoitu lapsi. Perheeseen kuuluu nyt myös lisäksi Jori ja Bremer. Tervetuloa joukkoon. Huhujen mukaan perheeseen etsitään nyt myös naista!!?!

3. Miten uskot härkäviikkomme päättyvän?

-Härkäviikko päättyi, hienosti päästiin tavoitteeseen.

Ja blogivuoro siirtyykin sitten Jaanikselle. Tässä Jaanille kolme:
1. Mikä on viisautesi salaisuus?
2. Mitä Sims-perheen elämään kuuluu nyt?
3. Missä olet 10 vuoden kuluttua?

Captain 22

Roosa "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" Laiho

Minä pelissä keltaisessa pelipaidassa Salming-maila kädessäni. Numeroni on 29.

 Kauden viimeiset viikot alkoivat ja minut, Roosa Laiho, laitettiin kirjoittelemaan niistä teille! Meillähän tosiaan on tällä viimeisellä viikolla kolme huikeaa kotipeliä jäljellä, joista on pelattu jo yksi Tikkurilan tikruja vastaan maanantaina. Keskiviikkona kohtaamme TPS:n ja sunnuntaina viimeisenä runkosarjapelinä SPV:n. Kaikki ovat jättäneet sihijuomat sikseen ja keskittyneet vain ja ainoastaan tekemään parhaansa joukkueellemme tämän superjännittävän härkäviikon ajan.

Minä lämäämässä

Su 24.2


Aloitimme härkäviikkomme jo hieman aikasemmin, nimittäin sunnuntaina. Kokoonnuimme hiomaan viimeiset taktiikat ja kikat kuntoon AE-koululle, kunhan me olimme heräilleet. Kaikkien aamuväsymyksestä huolimatta saimme loistavan reenin aikaan, jossa tosiaan hioituikin kaikki pienetkin jutut kohdalleen ketjuittain. Jopa Prinsessamme Milla pääsi kuin pääsikin kaukalon puolelle esittelemään huikeita rannareita mutta ennenkaikkea lämäriänsä. Reenin jälkeen ja sykkeiden tasaannuttua lähdimme Kokonhallille syömään luultavasti kauden parasta ateriaa, kanapataa, kiitos siitä! Täytettyämme vatsamme ja kiitettyämme hyvästä ruuasta alkoi hurjan pitkä palaveri, jonka asiat voisivat tiivistää yhteen lauseeseen: ’Hymy huulilla hallille!’. Tämän kuultua kaikki riensivätkin jo jännittämään tulevaa koitosta tikruja vastaan.


Ma 25.4


Härkäviikko jatkuu! Tällä kertaa kokoonnuimme rakkaalle kotikolollemme Aurorahallille jännittävissä merkeissä. Tällä tarkoitan peliä Tikkurilan tiikereitä vastaan, kuten jo edellä mainitsin. Viimeiset ketju muutokset käytiin läpi huomatessamme Minnan puuttuvan kokoonpanosta jalkapöydän murtuman takia. Kun pääsimme tästä Minnan aiheuttamasta shokista eroon olikin jo aika keskittyä peliin ja alkuveryttelyyn, jossa uusi tulokkaamme Late esitteli mitä mahtavampia hyppyjään kuin balleriina. Hyppyjen jälkeen kaikki olikin jo valmiita aloittamaan härkäviikkomme ensimmäisen pelin. Peli alkoi 19.00 ja ensimmäisen erän jälkeen vastustajamme johti 0-2, mutta kun siirryttiin toiselle erätauolle olikin lukemat 2-2 meidän loistavilla tasoitus maaleilla. Ensimmäisen niistä iski Ninjamme, Jaaniksen syötöstä ja toisen maalin tekijä oli Noratius ja syöttäjä siihen Sennitius. Kolmannen erän lopulla Kristakin sai ottaa muutamat juoksuaskeleet maalilta kentän laidalle pelin ollessa 3-2 Tigruille. Valitettavasti tämä ei tuottanut tulosta ja pöytäkirjassa lopputuloksena luki 3-2. Kun parhaat pelaajat oli palkittu ja loppuverkka tehty ryntäsimme kaikki yhdessä syömään ja käymään läpi pelin onnistumisia sekä epäonnistumisia. Iso kiitos Tuizille, Sipelle ja Lenalle hyvästä tarjoilusta!


Ti 26.4


Valmennus teki loistavan ratkaisun päättämällä tämän päivän olevan lepopäivä, tai oikeastaan palauttavapäivä treenien sijaan. En muista tiedä, mutta itse en ainakaan sängystä meinannut päästä ylös, portaiden sijaan valitsin hissin ja ylämäet piti kiertää jalkojen ollessa niin jumissa eilisestä pelistä ja sykkeiden hipoen vielä kahtasataa. Onneksi tämä ongelma ratkeaa hyvällä palauttavalla lenkillä, venyttelyillä ja pienellä hieronnalla. Ensin kuitenkin piti selvitä koulupäivästä mikä kesti kiitettävät 8,5h. No tästä kaikesta selvittiin ja muutamiin kysymyksiin kun olen vastannut niin onkin jo aika kiittää blogivuoroa, sillä tämä onkin jo osaltani tässä, ainakin toistaiseksi.

Minä omissa tehtävissäni treeneissä.

1.Minna, minä en ainakaan pidä sinua fossiilina kuten monet muut ovat sinua kutsuneet, mutta en ehkä tytöksikään menisi sinua kutsumaan.
2. HooVee on lähempänä fossiilia, ainakin ulkonäöllisesti.
3. En kerennyt ottamaan asiasta selvää, mutta omat johtopäätökseni ovat että kyseinen lapsi Mikki on adoptoitu.


Tässä on vielä kysymykset loppukauden kapteeniksi nimitetylle Hembulalle!


1. Miten on alkanut täysipäiväinen kapteenin rooli?
2. Itse en saanut oikeaa vastausta Ellin ja Lindan tietokonepelistä, niin voisitko ottaa selvää kumpi Hoovee vai Hynynen sen Mikin synnytti vai synnyttikö kumpikaan?
3. Miten uskot härkäviikkomme päättyvän?

MINNA ON HYVÄ MUIJA!

Tässä olen minä, Minna, kauden alussa

 MINÄ, MINNA, JA MINUN AJATUKSENI

Ihan aluksi haluan kertoa,että kamariprinsessamme ja blogimestarimme Vähälä, ei lahjonta yrityksistäni

huolimatta suostunut tätä tarinaa puolestani tekemään, kuten jo tekstin laadusta jokainen voi sen päätellä...

Joten ihan pienen pieni katsaus vanhaakin vanhemman kehärääkin elämään ja ajatuksiin!

Aamuni alkavat herätyksen soidessa aina väärään aikaan herättäen minut juuri fantasioideni kohokohdasta

ja herätys arkeen on tosi. Ulkona on vieläkin pimeää ja kylmä ja töihinkin pitäisi mennä.

Ainoa joka sängyssäni on virkeänä, on gangsteri kaksikosta se pienempi joka kuolan valuessa vaatii minua nousemaan ja

täyttämään hänen ruokakuppinsa sheban herkullisilla lohipaloilla. Kaksikosta se isompi, taas makoilee sohvalla , lieneekö fantasiat sielläkin menossa vikinästa ja sätkimisestä päätellen. Säälimättömänä 

emäntänä herätän isomman jänis jahdiltaan ja kaksikko saa painua ulos omatoimiselle aamulenkille minun vielä hortoillen puoli pökerryksissä.

Työpäivästäni ei juuri tarinaa irtoa, aamuksi töihin ja 

iltapäiväksi kotia, se riittää.

Kotiin tultuani iloinen kaksikko jo ulko ovella odottelee ja päivän toinen omatoiminen on tosi asia. Ja kuten niin monesti ennenkin kaunis keittiöni on muuttunut päivän aikana kaatopaikaksi kaksikon toimesta. Seurauksena tästä kaksikko saa jälleen kuulla katteettomia uhkauksia, kuten sisälle ei ole mitään asiaa, nirri pois tai jos vielä kerran…  Ainoa joka uhkailuni jollakin tapaa noteeraa on pellon toisella puolen asuva naapurin emäntä joka on jo uskoakseni oppinut, etteivät uhkailuni koske häntä. Treenipäivinä tässä kohtaa alkaa olemaan jo kiire ja hyppään urheiluautoa, pikemminkin Ferraria muistuttavaan siniseen enkeliini, jonka konepellin alla jylläävät huimat hevosvoimat. Näin ollen olen jälleen kerran ennätysajassa auroralla jättäen moottoritiellä taakseni mersuja, jaguaareja kuin audejakin. Tästä vinkkinä Sandbergille, että voisi audinsa vaihtaa korealaiseen ferrariin J 

Minä pelissä

Treeneissä aurora halli täyttyy nuorempien junioreidemme iloisesta naurusta. Aivan mieletön määrä intoa ja nuoruuden energiaa mikä heistä pursuaa. Olenhan itsekkin ollut joskus samanlainen, mutta jos edes ripaus tuosta energiasta liikenisi minulle niin sillä selviäisi jo pitkälle. Siis kyllähän vanhakin irrotella osaa, mutta leikit ovat vain hieman erilaisia kuin pienemmillä junnuillamme. Ja tässä taannoin kun Hurmaava valmentajamme Strombergi huomautti minua, että mummo ei sitten vedä viikonloppua pidemmänkaavan mukaan ja samaan huutoon vastasi Oksman muistuttaen minua siitä kuinka toipumiseni tästä kestäisi huomattavasti kauemmin kuin heillä nuoremmilla. Hyvin lähellä totuutta, mutta löytyy sitä turnauskestävyyttä tarpeen niin vaatiessa. Vaikka olenhan viimeiset 8 kuukautta elänyt lähes synnitöntä elämää rakkaan harrastuksen vieden suuremman osan aikaani työn ohella. Mahtaakohan elämäni vielä palata ennalleen?  No en ainakaan vielä ole valmis palaamaan entiseen. Onhan tämä kulunut vajaa vuosi ollut ainakin minulle uutta ja aivan huikeaa. Eihän mikään voita sitä tunnetta, kun rankkojen treenien jälkeen yöllä herään siihen, kun tämä huippuunsa trimmattu nuori vartaloni tuntuu olevan hyvin pitkällä kuolinkankeustilassa tai sitä kun tietää antaneensa kaikkensa tai vaan sitä, että saa olla osana tässä kaikessa. Huikeeta siis… 

Minä pelissä opan kanssa

Minä pelissä

Minä pelissä ja tukka takana

Kaudestamme on vielä jäljellä kolme peliä, kaikki kotipelejä. Sanomattakin selvää kuinka tärkeistä pisteistä taistelemme. Kaikki siis auroralle kannustamaan nuoria tähtipelaajiamme, onhan yleisön tuki tärkeää varsinkin silloin kuin on hieman vaikeaa. Tulemme taistelemaan jokaisessa vaihdossa ja jokaisesta pallosta, taistelemme kaksinkamppailusta voiton, otamme iskuja vastaan ja myös jokaisen saatana iskun annamme takaisin. Yhteenvetona siis – MEIDÄN VERI EIOLE AINOA VERI JOKA LOPPUKAUDESTA AURORALLA TULEE LENTÄMÄÄN!!!

 Nyt onkin aika vastailla aivan mahtavan nuoren naisen Ollen kysymyksiin: Vapaa-aikani  kuluu yleensä leväten ja ystävieni parissa. Kaikilla meillä on päiviä jolloin positiivisuus tuntuu  hyvin kaukaiselta asialta, myös minulla, yllättävänkin usein. Mutta usein se päivä on huomattavasti parempi kunhan vain jaksaa nähdä asioista ne hyvät puolet. Lempi sanaa minulla ei omasta mielestäni ole mutta kasku, mikä laulaen tulee se viheltäen menee sopii varmasti minulle. Olen ihan oikealta alkuperältäni Askolasta, Monninkylästä, mutta jo hyvin hyvin hyvin kauan asunut Liljendaalissa(joka loviisaan nykyään kuuluu). Ja kyllä se toinenkin kotimainen kieli tietyissä tilanteissa sujuu, ei hyvin mutta jotenkin ;)

 Ja näin blogiaikani on käymässä vähiin ja seuraavaa huikeaa tarinaa meille esittelee Laihon Roosa ja tässä roosalle parit kyssärit…

1.  Olle blogissaan puhutteli minua tyttönä. Kuinka nuorena minua pidät? :D

2.   Entä kuinka vanhalta HooVee näyttää?

3.   Holmberg &Törnqvist kaksikolla on tietokonepeli jossa Hynynen&Virtanen esiintyy parina ja ymmärtääkseni Mikki on heidän lapsi. Minua suuresti kiinnostaisi, jos saisit selville, että kumpi heistä synnytti Mikin?

Ja näin nyt on vuoroni TODELLAKIN lopettaa ja toivottaa kaikki fanimme tervetulleiksi auroran parrasvaloihin katsomaan huippusalibandyä!!

# 23  (wanna be 27)

Blondien maaaaaailma

''It's great to be blonde – with such low expectations it's easy to impress''

Heipparallaa kaikki pienet ja isot, tädit ja sedät! Täällä kirjoittaa joukkueen vintiöihin kuuluva suomenruotsalainen Olle, viikon verran, blondin näkökulmasta. Tervetuloa kurkistamaan elämäni kiinnostavimpaan vuoteen eli yhdeksännelle luokalle, missä kaiken pitäisi mennä suunnitelmien mukaan mutta valitettavasti omani on karannut vähän käsistä.. Tottakai keskitytään myöskin siihen tärkeimpään eli säbäelämääni 24/7!

Torstai 14.2

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogiystävät ja viholliset! Aamu alkoi tavallisella juoksulenkillä bussipysäkille koska olin, yllätysyllätys, myöhässä jälleen kerran. Onnekseni bussikaan ei ollut aamuvirkku joten ehdin hyvin bussilla kouluun. Vaikka koko bussimatkan hymyilytti, totuus iski kouluun tultuani- tänään on koepäivä! No ei siinä mitään, nopea katsaus mikä koe oli tulossa ja siitä sitten keksimään että mitä 'fiksua' sinne paperille voisi tällä kertaa kirjoittaa. Täytyyhän opettajien silmissä myöskin näkyä onnenkyyneleitä kokeitten jälkeen siitä, että miten hyvin ne on opettanu tunnilla oppilaitaan. Koulupäivä oli yllättävän hidastempoinen, aivan eri luokkaa mitä meiän reeneissä yleensä on. Onneksi koulupäivissä on joskus myöskin jotai positiivista! Nimittäin penkkaripäivä!! Tätä ollaan odotettu vuoden verran. Nille jotka eivät tiedä mikä penkkaripäivä on nii käykää vaikka googlaamassa koska en ehdi kirjoittaa siitä romaanin nyt, valitettavasti. Ensi kerralla sitten. Kuten jo totesin tämä on hyvin tärkeä päivä minulle koska olen tunnettu herkkusuu. Valitettavasti ei tämäkään sujunut suunnitelmien mukaan. Kun muut juoksivat jättiläisrekkojen perässä herkkuja keräämässä niin minä istuin yksin koulun aulassa syömässä vohveleita, koska meidän koulussa oli perinteinen vohvelipäivä joka pidetään aina ystävänpäivänä. Hyvä minä, karkit jäi syömättä mutta ainakin säästin ne muutamat sadan metrin spurtit sitten illan treeneihin.

Kun naiset ja isommat juniorit olivat kotona ties mitä tekemässä, minä ja mun vintiökaarti kokoonnuttin kuuluisalle kotikololle ystävänpäiväreeneihin. Hyvällä mielellä tultiin hallin ovesta sisään ja hymy ylsi kyllä korville sakka kun näin Bremerin pitkästä aikaa! On ne torstain treenit kyllä niin kivoja. Ehkä ei sittenkään. Vain koska oli ystävänpäivä ja silloin KUULUISI OLLA YSTÄVÄLLINEN KAIKILLE (!!!!) tehtiin sitten omien sanojeni mukaan 'rääkkitreenit'. Vihaiset katseet ja kirosanat kuului tämän päivän treeneihin. Onneksi treenit kruunasivat minun ja Emmin ostamat sydänherkut jotka jaoimme rakkaille joukkuetovereillemme ja niitä sitten mutusteltiin Bremerin vihaisen katseen edessä. Parien ystävänpäivähalien jälkeen oli aika lähteä kotiin ja 'lepäämään'.

Tässä  minä (#25) ja vauvaystäväni  jutustelemme kesken ottelun

Perjantai 15.2

TGIF! Huhhu viikko on ollu tosi kiireinen, kokeita sinne ja tenttejä tänne. Onneksi kouluviikko on nyt ohi ja mulla alkaa hiihtoloma! Tämä päivä meni yllättävän nopeasti, oikeastaan sen takia että meillä Ströhössä (mun koulu) oli tänään ulkoilupäivä. Monet oli mäessä laskettelemassa, itse en sinne mene, ehkä sen takia että muistot lapsuudesta on vielä tallella...ei siitä sen enempää. Kun muut olivat laskettelemassa niin minä reippaana tyttönä kävelin ensiksi kaksi tuntia putkeen ja sen jälkeen olin vielä luistelemassa pari tuntia. Kello 12 pääsin kotiin ja koska olin niin väsynyt, otin pikku nokoset. Kun heräsin oli aika pukea treenivaatteet päälle ja suunnata hallia päin. Ensiksi oli c-tyttöjen treenit. Aika huonosti meni, tytöt ja minä itse haaveilimme hiihtolomasta kun Bremer ja Jori laitto meiät juokseen kunnolla. Ilonpilaajat. Kun pikkuiset lähtivät loppuverkalle niin isommilla eli naisilla alkoi salivuoro. Minä ja vintiöystäväni Holmberg Jr. jäimme siis vielä naisten treeneihin. Kaikkiemme iloksi vuoden blogipalkinnon saanut miss Vähälä oli mukana pallollisessa lämmössä, ensimmäistä kertaa salibandyonnettomuuden jälkeen. Hyvä Milla, tervetuloa takasin!:) Treeneissä tehtiin enemmän otteluun valmistautuvia treenejä koska huomenna naisten liigajoukkue matkustaa Jyväskylään pelaamaan kovan ottelun Happeen naisia vastaan. Salin jälkeen oli loppuverkka ja sitten lähettiin kotiin valmistautumaan huomiseen koitokseen.

Lauantai 16.2

Hej ystävät! Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin niin tänään naiset lähtivät poromatkaan eli Jyväskylään. Itse en lähtenyt mukaan koska kun naiset lähtivät 'lappiin' niin minä matkustin 'etelään' eli Tammisaareen. Koska en jättänyt valvontakameraa bussiin tällä kertaa niin en voi kirjoitella tänne että mitä matkalla lappiin ja takasin tapahtui. Jotain outoa matkalla varmaan tapahtui koska kun facebook päivittyi puhelimessani niin etusivu oli täynnä miss Vähälän naamakuvia. Vaikka onkin kyse naamakirjasta niin noi naamakuvat saa riittä vähäksi aikaa, Milla. Ei oo kivaa kun ei saa unta illalla koska mielessä pyörii vaan sun hehkeät kasvot jotka loistaa kun tähti taivaalla. Prinsessa ei voi nukkua ilman kauneusuniaan ja koska itse olen prinsessa niin on tärkeää saada tarpeeksi unta että jaksaa aina näyttää hyvältä ja käyttätyä hyvin. Valitettavasti meidän loistavat peliin valmistavat treenit ei tällä kertaa tuottanut tulosta kun naiset palasivat porojahdilta tyhjin käsin ja pisteet jäi Jyväskylään. Oma päiväni oli todella mahtava. Aamulla oli aikainen herätys ja lähdettiin Tammisaarea päin. Metsää näkyi tienvarsilla vähän liiankin paljon koska kun oltiin perillä niin en enää tiennyt että mikä on oikea ja mikä vasen, niin sekasin olin päästä. Draksvikin varuskunta oli siis kyseessä. Veljeni Oskar on juuri parasta aikaa intissä ja oli aika vannoa sotilasvala, tottakai sisko on siellä ensimmäisenä nauramassa tyhmille vaatteille ja ilmeille, eikö niin? No naurutuokio loppui nopeasti kun aivot jäätyi, ulkona oli hyvin kylmä ja siellä lumihangessa seistiin ainakin tunnin. Jäätymisen kruunasi kuitenkin kaipaamani halaus veljeltä. Olin maailman onnellisin tyttö. Kun olin tarkistanut jokaisen komeron nurkan ja hyppinyt hyvin viikatussa sängyssä parikymmentä kertaa niin oli aika lähteä takaisin kotiin. Veli ja vanhemmat jäivät odottamaan että sotilaat saivat luvan lähteä kotiin kun minä ja minun siskoni (sisko ja sen sisko) lähdimme ajelemaan kotia päin. Pitkän päivän jälkeen oli mukava ottaa iisisti ja katsoa leffaa kera mahtavin seura eli itseni kanssa.

Sunnuntai 17.2

Aamu alkoi ihan tavallisesti. Unihiekat silmissä lähdin kiertelemään taloa. Huono idea, mutta ainakin sain ilmaisen tatuoinnin oikeaan käsivarteen. Ja se vaihtaa väriäkin! Huippua! Kun unihiekat oli pyyhitty silmistä ja masu täynnä ruokaa oli aika lähteä kirkkoon. Kyllä, luitte oikein, kirkkoon. Itse olen jo saanut naimaluvan ja kirkkokäynnit eivät enää ole pakollisia, toisin kuin Fannylla, mutta koska blondeilla on tavallista vilkkaampi mielikuvitus, he keksivät aina tekemistä. Kirkossa oli mukava istua, pitkästä aikaa, ja tällä kertaa en ollut ainoa alaikäinen siellä. Luulin että näin n. 7-vuotiaan pojan, mutta kun katsoin tarkemmin se olikin vanhempi täti joka oli vain huomattavasti pienempi kuin kaikki muut ja hiukset oli kyllä myöskin melkein näkymättömät. Kelkalla pääsee kuulemma aika kovaa talvisin, lienee varmasti syy siihen että miksi hiuksia oli huomattavasti vähemmän kuin muilla tädeillä. Loppupäivän olin vaan kotona, tein kotitehtäviä ja kävin ulkona tekemässä ot palauttavan. Oli ihana sää ulkona ja itse liitelin ilmassa kun juoksin reippaasti eteenpäin lumessa. 'Hyvä sää, parempi päivä'. Eiku olikohan se sittenkin ' hyvä ruoka, parempi mieli'? No ei sillä oo niin paljon merkitystä, 'we were born to be real, not perfect'. Tuo teksti ei kyllä minuun iske koska täydellisyys ei ole synti!

Maanantai 18.2

Ei oo kyllä parempaa tapaa herätä maanantai aamuisin ja totea että tänään ei ole koulua, ihanaa sanon minä! Aamu alkoi minun osaltani mahtavasti, sää oli mitä mahtavin joten päätin mennä aamuluistelulle. Lämpimät vaatteet päälle ja nokka kohti jäätä. Monien piruettien ja kolmoislutzien jälkeen oli aika suunnata kotia päin, vaatteiden vaihto ja seuraavaksi oli aika lähteä pelille. Meillä oli tapaaminen ja ruokailu Kokonhallissa ja kun masut oli täynnä maittavaa makaroonilaatikkoa oli aika hypätä bussiin joka tänään matkusti Tampereelle ja vastassa oli kivenkova sarjaa johtava Classic. Matka sujui hyvin, kun ristikoita ratkottiin ja uusia pantoja leikaltiin. Hyvät naurut saimme samalla kun huomasimme pikkuhiljaa että mitä asioita meidän uusissa pannoissa piileksi. Kiitos HV päivän nauruista.

Kun saavuimme paikalle minä ja muu junnukaarti rupesimme muistelemaan menneitä, miten tässä hallissa oltiin pelattu pari vuotta sitten, missä istuimme ja missä meillä oli ollut tappeluita. Hyvän alkuverkan jälkeen oli aika ruveta keskittymään peliin. Alku ei oikein sujunut meillä ja seitsemän minuutin jälkeen taululla oli jo 5-0 häviöasema. Voihan kakka. Pientä valoa meidän jengille toi Jaani joka teki meille lohtumaalin. Hienon sellaisen kylläkin. Toisen erän lopussa oli meidän hyvä hetki jossa teimme kuudessa minuutissa kolme maalia. Senni ja Ella tekivät molemmat tehot 1+1 ja uransa ensimmäisen liigamaalinsa alivoimalla pommittanut Roosa sai pallon muistoksi hienosta hetkestään. Lopputulos oli 13-5 ja vaikka hymyt oli vähissä meidän joukkueella matkasimme hyvällä(?) mielellä kohti ruokapaikkaa. Hyvien naurujen ja maittavan ruuan jälkeen istuimme bussiin ja matka kohti Porvoota jatkui kauhuleffan merkeissä. Kiljumista kuului aina välillä ja minulla soi korvat varmaan vielä ensi viikolla, niin kovaa tytöt (Ella,Kia&Fanny) kiljui. Opa sai mahtavimmat sydänkohtaukset ja Jane-parka joka istui hieman edellä oli niin kalpea naamastaan että luulisi hänenkin katsoneen kyseisen elokuvan. Hieman puolenyön jälkeen saavuimme Porvooseen ja oli aika jättää hyvästit rakkaille koutseillemme ja ihanille joukkutovereillemme. 'Borta bra men hemma bäst' ajattelin ittekseni kun saavuin kotiovelleni. Uni tuli yllättävän helposti, varmaan sen takia että en onnekseni ollut katsonut pelottavaa elokuvaa juuri ennen nukkumaanmenoa.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Facebook päivittyy hyvin helposti puhelimessani n. 10 kertaa päivässä, selailen etusivua aina silloin tällöin mutta muuta en kyllä tee siellä. Ihmisten kanssa voin välillä puhua ja tykkään tykkäillä muitten tyhmiä statuksia mutta siihen se kyllä sit jääkin.
2. Pantoja mulla riittä kyllä ja niitä on monia erilaisia. Omenoista kukkiin ja apinoista lehmiin kaikenlaisia löytyy. Niitä on n. 15 kpl.
3. Elämäni sananlasku on varmaan 'Whoever is happy will make others happy too'
4. One Direction on siis oma suuntani minkä keksin kun olin n. 7-vuotias. Fiksuna tyttönä keksin itelleni oman suuunnan missä kävelin aina vain vasemmalle. Huomasin tossa pari viikkoa sitten että olen nämä viimeiset vuodet kävellyt vain ympyrää ja siihen se leikki sitten valitettavasti loppui.
   One Direction on myöskin lempibändini jossa laulajat ovat Irlannista ja Iso-Britanniasta. Mahtavat biisit ja söpöt kasvot, näistä asiosta kyseinen bändi on kuuluisa. Kannattaa kuunnella, meistä tulee heti parhaita kavereita jos kuulen että tekin olette Directionereita eli One Direction isoimpia faneja. Eli jos joku on vailla ystävää niin kuunnelkaa vain maailman mahtavimman poikabändin biisejä niin minä kyllä löydän teidän luokse.
   
   

   

   Tässä mina olen peliasennossa, pinkki panta päässäni

   
   

Tässä hieman esimakua että mitä teini-tytön arkipäivissä voi tapahtua, koulussa ja sen ulkopuolella. Blondeille sattuu ja tapahtuu aina välillä(päivittän) mutta tässä seison vielä. Kaksi tervettä jalkaa ja kaksi tervettä kättä, toisin kuin Mirkulla. Pääkin on juuri ja juuri vielä mukana touhussa, kuinka pitkään se vielä roikkuu mukana, sitä ei tiedä kukaan ja aika näyttää sen. Nyt on minun vuoroni sanoa hyvästit blogille ja jättää rima korkealle kun seuraavaksi blogia päivittää Loviisan neiti Minna! Muistakaa pysyä kanavalla koska uusia seikkailuja ja hauskoja vitsejä on tulossa.

Kysymykset Minskille:

1. Mitä tykkäät tehä vapaa-ajalla?
2. Olet hyvin positiivinen tyttö, miten pysyt positiivisena kun muut valittavat niitä ja näitä?
3. Mitä on lempisanasi ja miksi?
4. Olet siis Loviisasta, mutta puhut suomea. Miten hyvin osaat puhua ruotsia jos on pakko puhua?