''It's great to be blonde – with such
low expectations it's easy to impress''
Heipparallaa kaikki pienet ja isot,
tädit ja sedät! Täällä kirjoittaa joukkueen vintiöihin kuuluva
suomenruotsalainen Olle, viikon verran, blondin näkökulmasta.
Tervetuloa kurkistamaan elämäni kiinnostavimpaan vuoteen eli
yhdeksännelle luokalle, missä kaiken pitäisi mennä suunnitelmien
mukaan mutta valitettavasti omani on karannut vähän käsistä.. Tottakai keskitytään myöskin siihen tärkeimpään eli säbäelämääni 24/7!
Torstai 14.2
Hyvää ystävänpäivää rakkaat
blogiystävät ja viholliset! Aamu alkoi tavallisella juoksulenkillä
bussipysäkille koska olin, yllätysyllätys, myöhässä jälleen
kerran. Onnekseni bussikaan ei ollut aamuvirkku joten ehdin hyvin
bussilla kouluun. Vaikka koko bussimatkan hymyilytti, totuus iski
kouluun tultuani- tänään on koepäivä! No ei siinä mitään,
nopea katsaus mikä koe oli tulossa ja siitä sitten keksimään että
mitä 'fiksua' sinne paperille voisi tällä kertaa kirjoittaa.
Täytyyhän opettajien silmissä myöskin näkyä onnenkyyneleitä
kokeitten jälkeen siitä, että miten hyvin ne on opettanu tunnilla
oppilaitaan. Koulupäivä oli yllättävän hidastempoinen, aivan eri
luokkaa mitä meiän reeneissä yleensä on. Onneksi koulupäivissä
on joskus myöskin jotai positiivista! Nimittäin penkkaripäivä!!
Tätä ollaan odotettu vuoden verran. Nille jotka eivät tiedä mikä
penkkaripäivä on nii käykää vaikka googlaamassa koska en ehdi
kirjoittaa siitä romaanin nyt, valitettavasti. Ensi kerralla sitten.
Kuten jo totesin tämä on hyvin tärkeä päivä minulle koska olen
tunnettu herkkusuu. Valitettavasti ei tämäkään sujunut
suunnitelmien mukaan. Kun muut juoksivat jättiläisrekkojen perässä
herkkuja keräämässä niin minä istuin yksin koulun aulassa
syömässä vohveleita, koska meidän koulussa oli perinteinen
vohvelipäivä joka pidetään aina ystävänpäivänä. Hyvä minä,
karkit jäi syömättä mutta ainakin säästin ne muutamat sadan
metrin spurtit sitten illan treeneihin.
Kun naiset ja isommat juniorit olivat
kotona ties mitä tekemässä, minä ja mun vintiökaarti
kokoonnuttin kuuluisalle kotikololle ystävänpäiväreeneihin.
Hyvällä mielellä tultiin hallin ovesta sisään ja hymy ylsi kyllä
korville sakka kun näin Bremerin pitkästä aikaa! On ne torstain
treenit kyllä niin kivoja. Ehkä ei sittenkään. Vain koska oli
ystävänpäivä ja silloin KUULUISI OLLA YSTÄVÄLLINEN KAIKILLE
(!!!!) tehtiin sitten omien sanojeni mukaan 'rääkkitreenit'.
Vihaiset katseet ja kirosanat kuului tämän päivän treeneihin.
Onneksi treenit kruunasivat minun ja Emmin ostamat sydänherkut jotka
jaoimme rakkaille joukkuetovereillemme ja niitä sitten mutusteltiin
Bremerin vihaisen katseen edessä. Parien ystävänpäivähalien
jälkeen oli aika lähteä kotiin ja 'lepäämään'.
|
Tässä minä (#25) ja vauvaystäväni jutustelemme kesken ottelun |
Perjantai 15.2
TGIF! Huhhu viikko on ollu tosi
kiireinen, kokeita sinne ja tenttejä tänne. Onneksi kouluviikko on
nyt ohi ja mulla alkaa hiihtoloma! Tämä päivä meni yllättävän
nopeasti, oikeastaan sen takia että meillä Ströhössä (mun koulu)
oli tänään ulkoilupäivä. Monet oli mäessä laskettelemassa,
itse en sinne mene, ehkä sen takia että muistot lapsuudesta on
vielä tallella...ei siitä sen enempää. Kun muut olivat
laskettelemassa niin minä reippaana tyttönä kävelin ensiksi kaksi
tuntia putkeen ja sen jälkeen olin vielä luistelemassa pari tuntia.
Kello 12 pääsin kotiin ja koska olin niin väsynyt, otin pikku
nokoset. Kun heräsin oli aika pukea treenivaatteet päälle ja
suunnata hallia päin. Ensiksi oli c-tyttöjen treenit. Aika huonosti
meni, tytöt ja minä itse haaveilimme hiihtolomasta kun Bremer ja
Jori laitto meiät juokseen kunnolla. Ilonpilaajat. Kun pikkuiset
lähtivät loppuverkalle niin isommilla eli naisilla alkoi salivuoro.
Minä ja vintiöystäväni Holmberg Jr. jäimme siis vielä naisten
treeneihin. Kaikkiemme iloksi vuoden blogipalkinnon saanut miss
Vähälä oli mukana pallollisessa lämmössä, ensimmäistä kertaa
salibandyonnettomuuden jälkeen. Hyvä Milla, tervetuloa takasin!:)
Treeneissä tehtiin enemmän otteluun valmistautuvia treenejä koska
huomenna naisten liigajoukkue matkustaa Jyväskylään pelaamaan
kovan ottelun Happeen naisia vastaan. Salin jälkeen oli loppuverkka
ja sitten lähettiin kotiin valmistautumaan huomiseen koitokseen.
Lauantai 16.2
Hej ystävät! Kuten jo edellisessä
kirjoituksessa mainitsin niin tänään naiset lähtivät poromatkaan
eli Jyväskylään. Itse en lähtenyt mukaan koska kun naiset
lähtivät 'lappiin' niin minä matkustin 'etelään' eli
Tammisaareen. Koska en jättänyt valvontakameraa bussiin tällä
kertaa niin en voi kirjoitella tänne että mitä matkalla lappiin ja
takasin tapahtui. Jotain outoa matkalla varmaan tapahtui koska kun
facebook päivittyi puhelimessani niin etusivu oli täynnä miss
Vähälän naamakuvia. Vaikka onkin kyse naamakirjasta niin noi
naamakuvat saa riittä vähäksi aikaa, Milla. Ei oo kivaa kun ei saa
unta illalla koska mielessä pyörii vaan sun hehkeät kasvot jotka
loistaa kun tähti taivaalla. Prinsessa ei voi nukkua ilman
kauneusuniaan ja koska itse olen prinsessa niin on tärkeää saada
tarpeeksi unta että jaksaa aina näyttää hyvältä ja käyttätyä
hyvin. Valitettavasti meidän loistavat peliin valmistavat treenit ei
tällä kertaa tuottanut tulosta kun naiset palasivat porojahdilta
tyhjin käsin ja pisteet jäi Jyväskylään. Oma päiväni oli
todella mahtava. Aamulla oli aikainen herätys ja lähdettiin
Tammisaarea päin. Metsää näkyi tienvarsilla vähän liiankin
paljon koska kun oltiin perillä niin en enää tiennyt että mikä
on oikea ja mikä vasen, niin sekasin olin päästä. Draksvikin
varuskunta oli siis kyseessä. Veljeni Oskar on juuri parasta aikaa
intissä ja oli aika vannoa sotilasvala, tottakai sisko on siellä
ensimmäisenä nauramassa tyhmille vaatteille ja ilmeille, eikö
niin? No naurutuokio loppui nopeasti kun aivot jäätyi, ulkona oli
hyvin kylmä ja siellä lumihangessa seistiin ainakin tunnin.
Jäätymisen kruunasi kuitenkin kaipaamani halaus veljeltä. Olin
maailman onnellisin tyttö. Kun olin tarkistanut jokaisen komeron
nurkan ja hyppinyt hyvin viikatussa sängyssä parikymmentä kertaa
niin oli aika lähteä takaisin kotiin. Veli ja vanhemmat jäivät odottamaan että sotilaat saivat luvan lähteä kotiin kun minä ja
minun siskoni (sisko ja sen sisko) lähdimme ajelemaan kotia päin.
Pitkän päivän jälkeen oli mukava ottaa iisisti ja katsoa leffaa
kera mahtavin seura eli itseni kanssa.
Sunnuntai 17.2
Aamu alkoi ihan tavallisesti. Unihiekat
silmissä lähdin kiertelemään taloa. Huono idea, mutta ainakin
sain ilmaisen tatuoinnin oikeaan käsivarteen. Ja se vaihtaa
väriäkin! Huippua! Kun unihiekat oli pyyhitty silmistä ja masu
täynnä ruokaa oli aika lähteä kirkkoon. Kyllä, luitte oikein,
kirkkoon. Itse olen jo saanut naimaluvan ja kirkkokäynnit eivät
enää ole pakollisia, toisin kuin Fannylla, mutta koska blondeilla
on tavallista vilkkaampi mielikuvitus, he keksivät aina tekemistä.
Kirkossa oli mukava istua, pitkästä aikaa, ja tällä kertaa en
ollut ainoa alaikäinen siellä. Luulin että näin n. 7-vuotiaan
pojan, mutta kun katsoin tarkemmin se olikin vanhempi täti joka oli
vain huomattavasti pienempi kuin kaikki muut ja hiukset oli kyllä
myöskin melkein näkymättömät. Kelkalla pääsee kuulemma aika
kovaa talvisin, lienee varmasti syy siihen että miksi hiuksia oli
huomattavasti vähemmän kuin muilla tädeillä. Loppupäivän olin
vaan kotona, tein kotitehtäviä ja kävin ulkona tekemässä ot
palauttavan. Oli ihana sää ulkona ja itse liitelin ilmassa kun
juoksin reippaasti eteenpäin lumessa. 'Hyvä sää, parempi päivä'.
Eiku olikohan se sittenkin ' hyvä ruoka, parempi mieli'? No ei sillä
oo niin paljon merkitystä, 'we were born to be real, not perfect'.
Tuo teksti ei kyllä minuun iske koska täydellisyys ei ole synti!
Maanantai 18.2
Ei oo kyllä parempaa tapaa herätä
maanantai aamuisin ja totea että tänään ei ole koulua, ihanaa
sanon minä! Aamu alkoi minun osaltani mahtavasti, sää oli mitä
mahtavin joten päätin mennä aamuluistelulle. Lämpimät vaatteet
päälle ja nokka kohti jäätä. Monien piruettien ja kolmoislutzien
jälkeen oli aika suunnata kotia päin, vaatteiden vaihto ja
seuraavaksi oli aika lähteä pelille. Meillä oli tapaaminen ja
ruokailu Kokonhallissa ja kun masut oli täynnä maittavaa
makaroonilaatikkoa oli aika hypätä bussiin joka tänään matkusti
Tampereelle ja vastassa oli kivenkova sarjaa johtava Classic. Matka
sujui hyvin, kun ristikoita ratkottiin ja uusia pantoja leikaltiin.
Hyvät naurut saimme samalla kun huomasimme pikkuhiljaa että mitä
asioita meidän uusissa pannoissa piileksi. Kiitos HV päivän
nauruista.
Kun saavuimme paikalle minä ja muu
junnukaarti rupesimme muistelemaan menneitä, miten tässä hallissa
oltiin pelattu pari vuotta sitten, missä istuimme ja missä meillä
oli ollut tappeluita. Hyvän alkuverkan jälkeen oli aika ruveta
keskittymään peliin. Alku ei oikein sujunut meillä ja seitsemän
minuutin jälkeen taululla oli jo 5-0 häviöasema. Voihan kakka.
Pientä valoa meidän jengille toi Jaani joka teki meille
lohtumaalin. Hienon sellaisen kylläkin. Toisen erän lopussa oli
meidän hyvä hetki jossa teimme kuudessa minuutissa kolme maalia.
Senni ja Ella tekivät molemmat tehot 1+1 ja uransa ensimmäisen
liigamaalinsa alivoimalla pommittanut Roosa sai pallon muistoksi
hienosta hetkestään. Lopputulos oli 13-5 ja vaikka hymyt oli
vähissä meidän joukkueella matkasimme hyvällä(?) mielellä kohti
ruokapaikkaa. Hyvien naurujen ja maittavan ruuan jälkeen istuimme
bussiin ja matka kohti Porvoota jatkui kauhuleffan merkeissä.
Kiljumista kuului aina välillä ja minulla soi korvat varmaan vielä
ensi viikolla, niin kovaa tytöt (Ella,Kia&Fanny) kiljui. Opa sai
mahtavimmat sydänkohtaukset ja Jane-parka joka istui hieman edellä
oli niin kalpea naamastaan että luulisi hänenkin katsoneen kyseisen
elokuvan. Hieman puolenyön jälkeen saavuimme Porvooseen ja oli aika
jättää hyvästit rakkaille koutseillemme ja ihanille
joukkutovereillemme. 'Borta bra men hemma bäst' ajattelin ittekseni
kun saavuin kotiovelleni. Uni tuli yllättävän helposti, varmaan
sen takia että en onnekseni ollut katsonut pelottavaa elokuvaa juuri
ennen nukkumaanmenoa.
Vastaukset kysymyksiin:
Facebook päivittyy hyvin helposti
puhelimessani n. 10 kertaa päivässä, selailen etusivua aina
silloin tällöin mutta muuta en kyllä tee siellä. Ihmisten kanssa
voin välillä puhua ja tykkään tykkäillä muitten tyhmiä
statuksia mutta siihen se kyllä sit jääkin.
Pantoja mulla riittä kyllä ja
niitä on monia erilaisia. Omenoista kukkiin ja apinoista lehmiin
kaikenlaisia löytyy. Niitä on n. 15 kpl.
Elämäni sananlasku on varmaan 'Whoever is happy will make others happy too'
One Direction on siis oma suuntani
minkä keksin kun olin n. 7-vuotias. Fiksuna tyttönä keksin
itelleni oman suuunnan missä kävelin aina vain vasemmalle.
Huomasin tossa pari viikkoa sitten että olen nämä viimeiset
vuodet kävellyt vain ympyrää ja siihen se leikki sitten
valitettavasti loppui.
One Direction on myöskin lempibändini
jossa laulajat ovat Irlannista ja Iso-Britanniasta. Mahtavat biisit
ja söpöt kasvot, näistä asiosta kyseinen bändi on kuuluisa.
Kannattaa kuunnella, meistä tulee heti parhaita kavereita jos
kuulen että tekin olette Directionereita eli One Direction isoimpia
faneja. Eli jos joku on vailla ystävää niin kuunnelkaa vain
maailman mahtavimman poikabändin biisejä niin minä kyllä löydän
teidän luokse.
|
Tässä mina olen peliasennossa, pinkki panta päässäni |
Tässä hieman esimakua että mitä
teini-tytön arkipäivissä voi tapahtua, koulussa ja sen
ulkopuolella. Blondeille sattuu ja tapahtuu aina välillä(päivittän)
mutta tässä seison vielä. Kaksi tervettä jalkaa ja kaksi tervettä
kättä, toisin kuin Mirkulla. Pääkin on juuri ja juuri vielä
mukana touhussa, kuinka pitkään se vielä roikkuu mukana, sitä ei
tiedä kukaan ja aika näyttää sen. Nyt on minun vuoroni sanoa
hyvästit blogille ja jättää rima korkealle kun seuraavaksi blogia
päivittää Loviisan neiti Minna! Muistakaa pysyä kanavalla
koska uusia seikkailuja ja hauskoja vitsejä on tulossa.
Kysymykset Minskille:
Mitä tykkäät tehä
vapaa-ajalla?
Olet hyvin positiivinen tyttö,
miten pysyt positiivisena kun muut valittavat niitä ja näitä?
Mitä on lempisanasi ja miksi?
Olet siis Loviisasta, mutta puhut
suomea. Miten hyvin osaat puhua ruotsia jos on pakko puhua?