Blondien maaaaaailma

''It's great to be blonde – with such low expectations it's easy to impress''

Heipparallaa kaikki pienet ja isot, tädit ja sedät! Täällä kirjoittaa joukkueen vintiöihin kuuluva suomenruotsalainen Olle, viikon verran, blondin näkökulmasta. Tervetuloa kurkistamaan elämäni kiinnostavimpaan vuoteen eli yhdeksännelle luokalle, missä kaiken pitäisi mennä suunnitelmien mukaan mutta valitettavasti omani on karannut vähän käsistä.. Tottakai keskitytään myöskin siihen tärkeimpään eli säbäelämääni 24/7!

Torstai 14.2

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogiystävät ja viholliset! Aamu alkoi tavallisella juoksulenkillä bussipysäkille koska olin, yllätysyllätys, myöhässä jälleen kerran. Onnekseni bussikaan ei ollut aamuvirkku joten ehdin hyvin bussilla kouluun. Vaikka koko bussimatkan hymyilytti, totuus iski kouluun tultuani- tänään on koepäivä! No ei siinä mitään, nopea katsaus mikä koe oli tulossa ja siitä sitten keksimään että mitä 'fiksua' sinne paperille voisi tällä kertaa kirjoittaa. Täytyyhän opettajien silmissä myöskin näkyä onnenkyyneleitä kokeitten jälkeen siitä, että miten hyvin ne on opettanu tunnilla oppilaitaan. Koulupäivä oli yllättävän hidastempoinen, aivan eri luokkaa mitä meiän reeneissä yleensä on. Onneksi koulupäivissä on joskus myöskin jotai positiivista! Nimittäin penkkaripäivä!! Tätä ollaan odotettu vuoden verran. Nille jotka eivät tiedä mikä penkkaripäivä on nii käykää vaikka googlaamassa koska en ehdi kirjoittaa siitä romaanin nyt, valitettavasti. Ensi kerralla sitten. Kuten jo totesin tämä on hyvin tärkeä päivä minulle koska olen tunnettu herkkusuu. Valitettavasti ei tämäkään sujunut suunnitelmien mukaan. Kun muut juoksivat jättiläisrekkojen perässä herkkuja keräämässä niin minä istuin yksin koulun aulassa syömässä vohveleita, koska meidän koulussa oli perinteinen vohvelipäivä joka pidetään aina ystävänpäivänä. Hyvä minä, karkit jäi syömättä mutta ainakin säästin ne muutamat sadan metrin spurtit sitten illan treeneihin.

Kun naiset ja isommat juniorit olivat kotona ties mitä tekemässä, minä ja mun vintiökaarti kokoonnuttin kuuluisalle kotikololle ystävänpäiväreeneihin. Hyvällä mielellä tultiin hallin ovesta sisään ja hymy ylsi kyllä korville sakka kun näin Bremerin pitkästä aikaa! On ne torstain treenit kyllä niin kivoja. Ehkä ei sittenkään. Vain koska oli ystävänpäivä ja silloin KUULUISI OLLA YSTÄVÄLLINEN KAIKILLE (!!!!) tehtiin sitten omien sanojeni mukaan 'rääkkitreenit'. Vihaiset katseet ja kirosanat kuului tämän päivän treeneihin. Onneksi treenit kruunasivat minun ja Emmin ostamat sydänherkut jotka jaoimme rakkaille joukkuetovereillemme ja niitä sitten mutusteltiin Bremerin vihaisen katseen edessä. Parien ystävänpäivähalien jälkeen oli aika lähteä kotiin ja 'lepäämään'.

Tässä  minä (#25) ja vauvaystäväni  jutustelemme kesken ottelun

Perjantai 15.2

TGIF! Huhhu viikko on ollu tosi kiireinen, kokeita sinne ja tenttejä tänne. Onneksi kouluviikko on nyt ohi ja mulla alkaa hiihtoloma! Tämä päivä meni yllättävän nopeasti, oikeastaan sen takia että meillä Ströhössä (mun koulu) oli tänään ulkoilupäivä. Monet oli mäessä laskettelemassa, itse en sinne mene, ehkä sen takia että muistot lapsuudesta on vielä tallella...ei siitä sen enempää. Kun muut olivat laskettelemassa niin minä reippaana tyttönä kävelin ensiksi kaksi tuntia putkeen ja sen jälkeen olin vielä luistelemassa pari tuntia. Kello 12 pääsin kotiin ja koska olin niin väsynyt, otin pikku nokoset. Kun heräsin oli aika pukea treenivaatteet päälle ja suunnata hallia päin. Ensiksi oli c-tyttöjen treenit. Aika huonosti meni, tytöt ja minä itse haaveilimme hiihtolomasta kun Bremer ja Jori laitto meiät juokseen kunnolla. Ilonpilaajat. Kun pikkuiset lähtivät loppuverkalle niin isommilla eli naisilla alkoi salivuoro. Minä ja vintiöystäväni Holmberg Jr. jäimme siis vielä naisten treeneihin. Kaikkiemme iloksi vuoden blogipalkinnon saanut miss Vähälä oli mukana pallollisessa lämmössä, ensimmäistä kertaa salibandyonnettomuuden jälkeen. Hyvä Milla, tervetuloa takasin!:) Treeneissä tehtiin enemmän otteluun valmistautuvia treenejä koska huomenna naisten liigajoukkue matkustaa Jyväskylään pelaamaan kovan ottelun Happeen naisia vastaan. Salin jälkeen oli loppuverkka ja sitten lähettiin kotiin valmistautumaan huomiseen koitokseen.

Lauantai 16.2

Hej ystävät! Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin niin tänään naiset lähtivät poromatkaan eli Jyväskylään. Itse en lähtenyt mukaan koska kun naiset lähtivät 'lappiin' niin minä matkustin 'etelään' eli Tammisaareen. Koska en jättänyt valvontakameraa bussiin tällä kertaa niin en voi kirjoitella tänne että mitä matkalla lappiin ja takasin tapahtui. Jotain outoa matkalla varmaan tapahtui koska kun facebook päivittyi puhelimessani niin etusivu oli täynnä miss Vähälän naamakuvia. Vaikka onkin kyse naamakirjasta niin noi naamakuvat saa riittä vähäksi aikaa, Milla. Ei oo kivaa kun ei saa unta illalla koska mielessä pyörii vaan sun hehkeät kasvot jotka loistaa kun tähti taivaalla. Prinsessa ei voi nukkua ilman kauneusuniaan ja koska itse olen prinsessa niin on tärkeää saada tarpeeksi unta että jaksaa aina näyttää hyvältä ja käyttätyä hyvin. Valitettavasti meidän loistavat peliin valmistavat treenit ei tällä kertaa tuottanut tulosta kun naiset palasivat porojahdilta tyhjin käsin ja pisteet jäi Jyväskylään. Oma päiväni oli todella mahtava. Aamulla oli aikainen herätys ja lähdettiin Tammisaarea päin. Metsää näkyi tienvarsilla vähän liiankin paljon koska kun oltiin perillä niin en enää tiennyt että mikä on oikea ja mikä vasen, niin sekasin olin päästä. Draksvikin varuskunta oli siis kyseessä. Veljeni Oskar on juuri parasta aikaa intissä ja oli aika vannoa sotilasvala, tottakai sisko on siellä ensimmäisenä nauramassa tyhmille vaatteille ja ilmeille, eikö niin? No naurutuokio loppui nopeasti kun aivot jäätyi, ulkona oli hyvin kylmä ja siellä lumihangessa seistiin ainakin tunnin. Jäätymisen kruunasi kuitenkin kaipaamani halaus veljeltä. Olin maailman onnellisin tyttö. Kun olin tarkistanut jokaisen komeron nurkan ja hyppinyt hyvin viikatussa sängyssä parikymmentä kertaa niin oli aika lähteä takaisin kotiin. Veli ja vanhemmat jäivät odottamaan että sotilaat saivat luvan lähteä kotiin kun minä ja minun siskoni (sisko ja sen sisko) lähdimme ajelemaan kotia päin. Pitkän päivän jälkeen oli mukava ottaa iisisti ja katsoa leffaa kera mahtavin seura eli itseni kanssa.

Sunnuntai 17.2

Aamu alkoi ihan tavallisesti. Unihiekat silmissä lähdin kiertelemään taloa. Huono idea, mutta ainakin sain ilmaisen tatuoinnin oikeaan käsivarteen. Ja se vaihtaa väriäkin! Huippua! Kun unihiekat oli pyyhitty silmistä ja masu täynnä ruokaa oli aika lähteä kirkkoon. Kyllä, luitte oikein, kirkkoon. Itse olen jo saanut naimaluvan ja kirkkokäynnit eivät enää ole pakollisia, toisin kuin Fannylla, mutta koska blondeilla on tavallista vilkkaampi mielikuvitus, he keksivät aina tekemistä. Kirkossa oli mukava istua, pitkästä aikaa, ja tällä kertaa en ollut ainoa alaikäinen siellä. Luulin että näin n. 7-vuotiaan pojan, mutta kun katsoin tarkemmin se olikin vanhempi täti joka oli vain huomattavasti pienempi kuin kaikki muut ja hiukset oli kyllä myöskin melkein näkymättömät. Kelkalla pääsee kuulemma aika kovaa talvisin, lienee varmasti syy siihen että miksi hiuksia oli huomattavasti vähemmän kuin muilla tädeillä. Loppupäivän olin vaan kotona, tein kotitehtäviä ja kävin ulkona tekemässä ot palauttavan. Oli ihana sää ulkona ja itse liitelin ilmassa kun juoksin reippaasti eteenpäin lumessa. 'Hyvä sää, parempi päivä'. Eiku olikohan se sittenkin ' hyvä ruoka, parempi mieli'? No ei sillä oo niin paljon merkitystä, 'we were born to be real, not perfect'. Tuo teksti ei kyllä minuun iske koska täydellisyys ei ole synti!

Maanantai 18.2

Ei oo kyllä parempaa tapaa herätä maanantai aamuisin ja totea että tänään ei ole koulua, ihanaa sanon minä! Aamu alkoi minun osaltani mahtavasti, sää oli mitä mahtavin joten päätin mennä aamuluistelulle. Lämpimät vaatteet päälle ja nokka kohti jäätä. Monien piruettien ja kolmoislutzien jälkeen oli aika suunnata kotia päin, vaatteiden vaihto ja seuraavaksi oli aika lähteä pelille. Meillä oli tapaaminen ja ruokailu Kokonhallissa ja kun masut oli täynnä maittavaa makaroonilaatikkoa oli aika hypätä bussiin joka tänään matkusti Tampereelle ja vastassa oli kivenkova sarjaa johtava Classic. Matka sujui hyvin, kun ristikoita ratkottiin ja uusia pantoja leikaltiin. Hyvät naurut saimme samalla kun huomasimme pikkuhiljaa että mitä asioita meidän uusissa pannoissa piileksi. Kiitos HV päivän nauruista.

Kun saavuimme paikalle minä ja muu junnukaarti rupesimme muistelemaan menneitä, miten tässä hallissa oltiin pelattu pari vuotta sitten, missä istuimme ja missä meillä oli ollut tappeluita. Hyvän alkuverkan jälkeen oli aika ruveta keskittymään peliin. Alku ei oikein sujunut meillä ja seitsemän minuutin jälkeen taululla oli jo 5-0 häviöasema. Voihan kakka. Pientä valoa meidän jengille toi Jaani joka teki meille lohtumaalin. Hienon sellaisen kylläkin. Toisen erän lopussa oli meidän hyvä hetki jossa teimme kuudessa minuutissa kolme maalia. Senni ja Ella tekivät molemmat tehot 1+1 ja uransa ensimmäisen liigamaalinsa alivoimalla pommittanut Roosa sai pallon muistoksi hienosta hetkestään. Lopputulos oli 13-5 ja vaikka hymyt oli vähissä meidän joukkueella matkasimme hyvällä(?) mielellä kohti ruokapaikkaa. Hyvien naurujen ja maittavan ruuan jälkeen istuimme bussiin ja matka kohti Porvoota jatkui kauhuleffan merkeissä. Kiljumista kuului aina välillä ja minulla soi korvat varmaan vielä ensi viikolla, niin kovaa tytöt (Ella,Kia&Fanny) kiljui. Opa sai mahtavimmat sydänkohtaukset ja Jane-parka joka istui hieman edellä oli niin kalpea naamastaan että luulisi hänenkin katsoneen kyseisen elokuvan. Hieman puolenyön jälkeen saavuimme Porvooseen ja oli aika jättää hyvästit rakkaille koutseillemme ja ihanille joukkutovereillemme. 'Borta bra men hemma bäst' ajattelin ittekseni kun saavuin kotiovelleni. Uni tuli yllättävän helposti, varmaan sen takia että en onnekseni ollut katsonut pelottavaa elokuvaa juuri ennen nukkumaanmenoa.

Vastaukset kysymyksiin:

1. Facebook päivittyy hyvin helposti puhelimessani n. 10 kertaa päivässä, selailen etusivua aina silloin tällöin mutta muuta en kyllä tee siellä. Ihmisten kanssa voin välillä puhua ja tykkään tykkäillä muitten tyhmiä statuksia mutta siihen se kyllä sit jääkin.
2. Pantoja mulla riittä kyllä ja niitä on monia erilaisia. Omenoista kukkiin ja apinoista lehmiin kaikenlaisia löytyy. Niitä on n. 15 kpl.
3. Elämäni sananlasku on varmaan 'Whoever is happy will make others happy too'
4. One Direction on siis oma suuntani minkä keksin kun olin n. 7-vuotias. Fiksuna tyttönä keksin itelleni oman suuunnan missä kävelin aina vain vasemmalle. Huomasin tossa pari viikkoa sitten että olen nämä viimeiset vuodet kävellyt vain ympyrää ja siihen se leikki sitten valitettavasti loppui.
   One Direction on myöskin lempibändini jossa laulajat ovat Irlannista ja Iso-Britanniasta. Mahtavat biisit ja söpöt kasvot, näistä asiosta kyseinen bändi on kuuluisa. Kannattaa kuunnella, meistä tulee heti parhaita kavereita jos kuulen että tekin olette Directionereita eli One Direction isoimpia faneja. Eli jos joku on vailla ystävää niin kuunnelkaa vain maailman mahtavimman poikabändin biisejä niin minä kyllä löydän teidän luokse.
   
   

   

   Tässä mina olen peliasennossa, pinkki panta päässäni

   
   

Tässä hieman esimakua että mitä teini-tytön arkipäivissä voi tapahtua, koulussa ja sen ulkopuolella. Blondeille sattuu ja tapahtuu aina välillä(päivittän) mutta tässä seison vielä. Kaksi tervettä jalkaa ja kaksi tervettä kättä, toisin kuin Mirkulla. Pääkin on juuri ja juuri vielä mukana touhussa, kuinka pitkään se vielä roikkuu mukana, sitä ei tiedä kukaan ja aika näyttää sen. Nyt on minun vuoroni sanoa hyvästit blogille ja jättää rima korkealle kun seuraavaksi blogia päivittää Loviisan neiti Minna! Muistakaa pysyä kanavalla koska uusia seikkailuja ja hauskoja vitsejä on tulossa.

Kysymykset Minskille:

1. Mitä tykkäät tehä vapaa-ajalla?
2. Olet hyvin positiivinen tyttö, miten pysyt positiivisena kun muut valittavat niitä ja näitä?
3. Mitä on lempisanasi ja miksi?
4. Olet siis Loviisasta, mutta puhut suomea. Miten hyvin osaat puhua ruotsia jos on pakko puhua?