torstai 18. huhtikuuta 2013

Mestarin viikonloppu


Torstai 

Viimeiset treenit. Kuinka nopeasti aika meneekään? Vähän aikaa sitten leireilimme kesäloman viikonloput Aurorahallilla, koska muutakaan tekemistä meillä tytöillä siis ei ollutkaan. Pienpelit, mäkijuoksut, viivajuoksut, syöttötrillit, kääntöpelit… Duunia tehtiin oikein olan takaa ja hiki virtasi kuin viimeistä päivää jokaisella. Ja tähän pisteeseen olemme tulleet: viimeiset treenit koittivat. Kapteeni Henna Uljua vei muut toverini ulos lämmittelemään ja minä löysin taas kerran itseni kuntopyörän päältä polkemasta. Tuttua puuhaa. Loukkaantumiset, se suuri tuska pelaajalle on aivan käsittämätön! Vuoden aikana vesijuoksu on myös vetreitten mummojen kera tullut tutuksi. Lääkärit ja fyssarit ovat ensimmäisinä kännykän puhelin-numeroissa. Terveyden arvostaminen kuluneen kauden varrella on päivä päivältä tullut suuremmaksi. Kulunut sanonta: ”urheilija ei tervettä päivää näe” on totisinta totta. Silti ajatus, että vähään aikaan ei tarvitse mennä pyörän päälle polkemaan oli erittäin ihanaa. Kohta on aika hengähtää ja ansaitusti hieman juhliakin.

Perjantai

Rutiini aamuherätys kello 06.30, aamupala ja treenikamat päälle. Auto lähtee tasan 07.00 ja jos siitä myöhästyy, on se bussimatka. Isukin kanssa tätä matkaa aina aamuisin mennään Porvoo-Helsinki väliä ja naureskellaan radion vitseille. Kasilta bongasin Tiitun tuttuun tapaan istumassa kahviossa ja pelailemassa Candy Crushia. Aamutreenien aika on jälleen koittanut, pyörän päälle taas, lihaskuntoa ja vetoja päälle. Kokeiden palautukset ja mikä parasta pääsin kaikista kunnialla läpi. Kotiin saavuttuani tieni vei suoraan Hietaselle ja Vähälälle. H&V:llä katselimme Noratiuksen ja Milluran hienosti leikkaamaa videoklippiä joukkueemme peleistä. Toivottavasti video päätyisi facebook sivuilemme, niin saisitte nauttia sen antimista. Kerrottakoon, että videossa pelaajat lentelevät laidan yli mitä oudoimmissa kulmissa ja erikoisin ilmein. Siis mitä upeimpia suorituksia on luvassa. Jonkin ajan kuluttua suuntasimme kauppaan ostamaan lauantaille eväitä ja erilaisia palautusjuomia. Pelien jälkeistä tankkausta on painotettu paljon ja tällä kertaa aioimme hoitaa sen paremmin kuin hyvin.

Lauantai

Aamulla avattuani silmäni, tajusin, mikä päivä on kyseessä. Ei suinkaan ainoastaan finaali pelipäivä, vaan hyvän ystäväni Noora Ahosen syntymäpäivä. Tätä on odotettu. 18 vuotta 6570 päivää ja 157 680 tuntia on Noora nyt porskutellut. Wihii, tätä täytyy juhlia. Mutta ensiksi pitää hakea Tampereelta kalavelat pois. Pojan täytyy päätyä tänään Porvooseen. Aamulenkki/kävely sateessa toi piristävän herätyksen aamuun, jonka jälkeen suuntasin Kokonhallille aikaisemmin kuin olisi pitänyt. Siellä tapasin sählytoverit Ronjan,Roosan,Millan, Tiitun ja Sennin. Aamupäivän kohokohta oli kun synttärisankari saapui Kokonhallille, luonnollisesti arvokkaasti viimeisenä. Yhteisen laulun tiimellyksessä Noora sai rakkailta ystäviltään mokkapalakakun jonka MasterChef Roosa oli leiponut. Mutta mikä parasta olimme väsänneet Nooralle laatikon jossa oli tulevan aikuisen elämään tavaraa joita hän varmasti tarvitsee tulevaisuudessa. Oksennuspussi, buranaa, uudet bilelasit, rakkolaastari ja tietenkin kuohuvaa. Sennin kruunu oli mahtava ja boksin koristellut Milla oli tuonut Ahosen junnuvuoden kultaiset muistot sanoin ja kuvin esiin. Cheekin kroppa, Tikkarin kuva ja Cosmon niksit olivat hienosti teippailtu. Hienoa työtä Milla! Myös Tiitu pyöräytti vuosia viikolla joten, hänellekin pidimme pienet synttärijuhlat viehättävässä Kokonhallin aulassa.

Kanapastojen jälkeen bussimme lähti kohti Tamperetta. Ilmassa oli jännitystä, joka purkautui meistä suurella energialla. Huhhuh, kaikkien ajatukset harhailivat ties missä, ennen kuin Mikin tutut sanat tulivat hänen suustaan ulos ” Nyt joku roti tähän hommaan” ja ”olettaminen on tyrimisen äiti.” Palaverista lähtien aloimme keskittymään peliin. Spiraalille tultuamme tutut rutiinit alkoivat: Tuijan teippausjono, pelaajien hiusten laitto peilin edessä ja lapojen käyristäminen. Alku-lämmöiltä siirryttiin pallolliseen lämmittelyyn, ja mikä parasta amputaatio jalkani kesti sen! 
Mikki kailottamassa Maamme-laulua Virtasen johdolla
Maamme laulu, vihellys pilliin ja peli alkakoon. Olin juuri laittamassa hiuksiani kiinni kun Henna pamauttaa jo 30 sekunnin jälkeen pelin ensimmäisen maalin. Se oli riemua ja juhlaa. Itse hiukset hulmuten otin neljän viikkoon jälkeen nopeimman spurttini ja kiljuin mitä suustani lähti. Katsomossa hurraahuudot kaikuivat ja Altsu ja Jassu tunnustivat väriämme kasvotkin maalautuneena keltamustaan. Täydellinen eka erä, 3-0! Adrenaliini kulki jokaisella tuhatta ja sataa kun toinen erä päättyi 3-2. Kolmas erä ja se ratkaiseva, tuleeko pytty Porvooseen. Sain juosta pelin aikana kahdeksan kertaa keskiviivalle ja takaisin vaihtoaitioista tuulettaen. Joka kerta oli mahtavaa. 
. Fanikatsomossa hurrasi PotterJassu ja pääsiäispupuAltsu 

KAUSI ON PÄÄTTYNYT! 8-4 nyt on JUHLAA! PORVOO ON UUSI SUOMENMESTARI. Itkien, nauraen, huutaen ja hyppien, PANKKI räjähti. Sanoin kuvailematon tunne. Duunimme pikkutytöistä asti, jokaisen panos joukkueen eteen, sitoutuminen, ja salibandyn ehdoilla eläminen, NYT se on palkittu. Se kauan odotettu MESTARUUS on meillä. Spiraalihalli oli täyttynyt onnenkyyneleistä, mestaruuskuvista, suihkunraikkaista valmentajistamme ja loputtomasta onnellisuudesta. Haluan vielä painottaa, että tämä MESTARUUS kuuluu yhtälailla meille kaikille: taustat, fanit, sponsorit, vanhemmat, koko seura, valmennus ja pelaajat. Jokainen on tuonut palasen, josta on tullut kovan työn tulos. Ja nyt se on POMMIN varmaa, että tänään juhlat ovat suurta luokkaa. 

Family Haakana
Matka kohti Porvooseen alkoi ensin tutussa ja turvallisessa gourmee’-ravintolassa, ABC:n noutopöydässä. Lihapullat ja muusi oli suosikkiravintolan anti tällä kertaa. Kahden tunnin bussimatka Porvooseen oli pitkä, vasta siellä pääsisi poika saunomaan. Odotus palkittiin ja juhlat jatkuivat aamuun asti ja vielä seuraavanakin päivänä fiilisteltiin hallilla B-poikien peliä seuratessa.

Itse odottelen jo tulevaa kautta innolla, koska tavoitteena on saada pelatuksi enemmän kuin vain kolme kuukautta ja 17 peliä. Kausi on ollut joukkueella värikäs, ja täynnä ylä- ja alamäkiä. Kaudesta on saatu paljon uusia oppeja, ja mikä parasta, hienoja elämyksiä matkan varrelta. Joukkueemme on suurta perhettä, jossa jokainen on yhtä tärkeä. Lopuksi, haluan kiittää kaikkia! Mestaruus on parasta, mutta elämykset vielä parempaa! Tytöt ja naiset nyt ladataan patterit ja nautitaan ennen tulevaa kautta kesälomasta. KIITOS!



Etapille mahtava päätös, SUOMEN MESTARIT 2013 

Rakkain terveisin

#26

HR eli Hanna Rainion kysymykset minulle:

1. Paras salibandy muisto?
Joka pelin voitto!

2. Kana vai muna?
Kana

3. Uskotko rituaaleihin ennen ottelua?
Tietysti, jokaisella on omanlaisensa.

4. Paraneeko polvi pojasta?
Kysymystä en tajunnut, mutta kyllä se varmasti paranee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä hölmöile, isosisko valvoo!