Mutalampi

Nyt tääkin kammottava päivä koitti: minä, Alisa Allu Albert Alfons Mutalampi Levälampi, joudun kirjoittamaan teille "suuremmoisesta", "mielenkiintoisesta" ja "erittäin tapahtuma rikkaasta" viikostani eli koeviikosta ja kauden huippuviikosta kohti finaaleita(joka ehkä vähän vastaakin noita kuvauksia).

Eli kuten jo sanoin olen viettänyt finaaleihin valmistavan viikon suht. kiirellisenä kera koulukirjojen ja harkkojen. Joka päivä olen raahannut itseni ylös sängystä ja päätynyt normaalilla kyydilläni kouluun. Kyytinä toimii isi, jolla ei ole ferrareita ja formuloita niinkuin muilla joukkuelaisillamme ja heidän vanhemmillaan, vaan ihan tavallinen viisi-paikkainen musta tai punainen auto(värit kyllä voisivat sopia kalliimpiikin autoihin, mutta ei vaikka punainen onkin ferrarin perillinen fiat). Luokkiinkin olen löytänyt ajoissa ja kokeet tehtyä(toiset paremmalla kekseliäisyydellä ja mielikuvituksella kuin toiset...). Koulusta olen päätynyt yleensä kotiin, jonka jälkeen olen jossakin vaiheessa iltaa löytänyt itseni hallilta ja jos vahingossa sattui olemaan vapaapäivä niin nenä oli tiiviisti kiinni koulukirjoissa.
Sen lisäksi, että jouduin ravaamaan koulussa ja harkoissa, sattui blogiajalleni myös juhlapäiviä eli pelipäiviä. Lauantaina 30.3. kokoonnuimme Hyvinkäälle kaatamaan toistamiseen Prota, jotta pääsisimme taistelemaan SM-kullasta finaaliin. Peliin valmistautuminen alkoi normaalisti, kunnes Tiitu huomasi hanan temppuilevan ja sai vesisuihkun ennen siirtymistä palloilemaan. Kun pallolämmöltä siirryttiin pukkareihin ja saatiin hiukset laitettua kuntoon ja puettua keltaiset salmingit päälle oli peukaloni, minä ja koko joukkue valmis taisteluun. Peli oli tiukka ja tasainen niinkuin odotimmekin, eikä mitään saatu ilmaiseksi. Onneksemme parhaat ystäväni sinä päivänä, Tolppa ja Ylärima, kimmottivat pallot meidän mielestämme parempaan suuntaan. Ja jos joku ei vielä sattumoisin ole kuullut niin voitimme pelin 2-1. Ainiin saatatte myös ihmetellä miksi tuo peukalo on mainittu. Sattui pieni vahinko harkoissa, jonka seurauksena pääsin seuraavana päivänä katsastamaan Porvoon uuden lääkärikeskuksen ja testaamaan onko sen lääkärit ja röntgen-laitteet tarpeeksi hyviä. Onneksi mitään ei ollut pahemmin rikki, mutta loppukauden pelit ja treenit mennään buranan, teipin sekä tahdon voimalla. Ei siitä sitten sen enempää.

Jotta tähänkin blogiin saataisiin jotain pituutta kerron vähän rankoista koepäivistäni (jos vielä silmäsi ovat auki, niin suorittelen ottamaan paremman asennon, varsinkin siinä tapauksessa jos päiväunet ovat jääneet välistä:)). Eli n.6.30 "rakas" herätyskelloni pärähtää soimaan ja keskeyttää "kauneus" uneni. Raahaan itseni keittiöön ja ängen jo siinä vaiheessa kiireessä ruokaa suuhuni. Kiireessä nappaan kaiken tarvittavan mukaan, jotta selviytyä koepäivästä hengissä ja hyppään lennosta isin normaaliin autoon. Samassa autossa odottaakin jo prinsessa pikkusiskoni, jonka jätämme matkalla pois. Ennen koetta kertaan vielä nopeasti jotakin, jotta kokeesta ei tulisi aivan täysi katastrooffi... Teen kokeen , käyn syömässä ja menen seuraavan päivän kokeen kertaustunnille. Koululta löydän yleensä itseni jollain konstilla kotiin, jossa ehdin hädin tuskin käydä, kun onkin jo aika pukea Salmingit päälle, napata koulukirjat kainaloon ja suunnata kotikololle.

Tämä ei siis ole Saukin auto, mutta kuulemani mukaan tältä se näytti

Lauantai aamuni alkaa aamulla herätykseen n.puoli 9, mutta toisin kuin yleensä olen heti aamusta virkeänä ylhäällä, koska on viimeinkin PELIPÄIVÄ eli juhlapäivä:) Kokoonnumme ensin joukkueen kanssa kakkos kotikololle AE:lle klo.11 aamuharjoituksiin, jotta kroppa saataisiin illan peliin hereille. Aamutreenien jälkeen kävimme vielä syömässä Kokonhallilla maittavaa ruokaa. Kotona ehdin itse käydä kääntymässä, kun pitikin jo lähteä kotikololle ja kohti KooVeen kaatoa. Hallilla tunnelma oli jännittynyt ja peliä odotettiin jo innolla. Lämmöt sujuivat normaaliin tapaan ja lopulta odotus palkittiin. Peli oli tasaista vääntöä heti alusta asti eikä kumpikaan joukkue halunnut antaa periksi. Lopulta onnistuimme tekemään enemmän maaleja kuin kaveri(mikä ymmärtääkseni tarkoittaa tässä pelissä, että voitimme:)). Fiilis on näin pelin jälkeen aivan mahtava!!! Kiitos kaikille kannustajille ja taustoille, jotka teitte pelaamisesta taas kivaa. Pelin jälkeen kuulin huhuja, että valmentajamme Saukki oli vaihtanut autonsa ulkomuotoa finaalien kunniaksi.

(Jos pääsit jo tähän asti ihmettelen sitä suuresti...taidat juuri olla herännyt tai sitten juonut useita kuppeja kahvia)

Ja vastaukset vielä Sennin kysymyksiin ennenkuin joudun "valitettavasti" lopettamaan.

Viimeisen sanan sanon totta kai aina minä ja tahtoni menee pienempien edessä läpi, vaikka toinen yrittäisi saada tahdon läpi itkupotkuraivareilla ja toinen kynsiään käyttäen.

Heitollani ei ole ihan niin suurta salaisuutta, kuin Sennin rannarilla. Heittäminen on itseasiassa aika yksin kertaista: 1.Ota pallo käteen 2. Tähtää muualle kuin sinne minne haluat pallon menevän 3. Kiskaiset ja katsot, kun pallo ainakin yleensä menee sinne minne sen halusitkin.....tai ainakin sinne päin....

Sims perheestä ei ole hetkeen vuotanut tietoa ulkopuolelle, enkä lähde arvailemaan, mutta sen verran sain urkittua, että nainen on pituudeltaan n.100-190.5 cm pitkä, hiukset ovat keskipitkät ja hiusten väristä ei vielä ollut tietoa...

Seuraavaksi luovutan tämän mahtavan kunnian Lappeenrannassa ravaavalle Hanna Rainiolle, joka saa vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko sinulla jotakin tiettyjä rituaaleja ennen peliä? Esim. FB-päivitys tai oikea kenkä ensin?
2. Aina kun palaat Lappeenrannasta, on kaulaasi ilmestynyt tummia läiskiä. Mistä nämä läiskät ovat peräisin ja tarttuvatko ne? Onko kyseessä virus?
3. Nimettömän lähteen mukaan tiedät myös jotakin Lappeenrannasta. Mitä ovat Lappeenrannan torilla myytävät Vety ja Atomi?
4. Kuka/ketkä ovat salibandy idolejasi ja miksi?

Kiitos! Hei!

-Allbert